POISTOT (HO 19.11.2015)
hs24 - härkää sarvista - mistä on kysymys?
Vuodesta 2009 alkaen




Torstai 2012-12-27
N:o 1507
Edellinen
- Seuraava


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999
Jokaiselle etusivulle!

Arkistokirjoitus
Hyvän ja pahan kosketus
Lue!

hs24.fi on nyt hs24.mobi Lue!

Rasmus ja asikirjat Kuva

Tyylikatsaus: Ylen meteorologi joulupäivänä piukassa puserossaan ja tapanina ihan siistissä asussa.

"Tyylikatsaus". Ylen meteorologi Anne Borgström joulupäivänä piukassa puserossaan ja tapanina ihan siistissä asussa.

Kyllä kahvi meni väärään kurkkuun, kun metorologi näytettiin aluksi hassusta yläkulmasta ja sitten tämä pusero, josta uhkeat muodot pursuivat esille. Onneksi seuraava päivä korjasi asian, kun säätila sattui tulemaan esille muun touhun lomassa. Ihan tuli tunne, että Ylen tyyliopas olisi ollut asialla ja ohjannut asialliseen siistiin pukeutumiseen.

Nettisanomat. Pertti Manninen, tyylitoimittaja. Kuvat tiistaina 2012-12-25 18:07 ja keskiviikkona 2012-12-26 18:04. Uutislähetykset katsottavissa Yle Areenassa vielä jonkin aikaa!

2012



Palkitun valokuvalehden Photo Raw’n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.

Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open




Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999
Jokaiselle etusivulle!

Arkistokirjoitus
Hyvän ja pahan kosketus
Lue!

hs24.fi on nyt hs24.mobi Lue!

Rasmus ja asikirjat Kuva

Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla! Kuvat

Nettisanomat ja Sanomanetti sekä kumppanit toivottavat lukijoilleen rauhallista joulua! 95066



"Paavo ja Antti". Varsinais-Suomi. Lieto. Yliskulma. Talvella 1957. Kuva: Pertti Manninen. Sarja!

2012



Palkitun valokuvalehden Photo Raw’n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.

Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open




Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!




"Talitintti joulupäivänä".

Keski-Suomi. Tiistai 2012-12-23 12:50. Kuva: Pertti Manninen.


"Sorvolan talossa 1957"


"Sorvolan talot"


"Vennu, Matti ja Hevonen"


"Matti ja hevonen"


"Paavo, Antti ja hevonen"


"Lehmiä"


"Antti"


"Inkeri, Raili ja Anneli"


"Paavo ja puut"


"Helvi"


"Inkeri ja Helvi"


"Mummu"

Sorvola.

Kaupunkilaispoika hiihtolomalla 1957 Sorvolan talossa. Lieto, Yliskulma.
Kuvat: Pertti Manninen.

Kuvatekstit alkuperäisestä negatiivikirjasta.

Vain yksi filmirulla oli mukana.

Kuvat julkaistu pieninä ottojärjestyksessä:
http://www.nettisanomat.com/
2001/12/20/etusivu.htm

12. puuttuva kuva on ilmeisesti pahasti alivalottunut "kampauskuva". 2012-12-26 Pertti Manninen.


Arkisto 2004

Sunnuntaina 26. joulukuuta 2004, tapaninpäivänä ...

edellinen numero

nettisanomat.fi - perjantaina 31.12.2004 - etusivu - nro 303

seuraava numero
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin extra!

Sunnuntaina 26. joulukuuta 2004, tapaninpäivänä, kello 08.55 Suomen aikaa avasin television, joka oli jäänyt edellisenä iltana Ruotsin kanavalle. Ruudussa oli tekstiuutisia, joista kävi ilmi, että valtava hyökyaalto on iskenyt Intian valtameren rannikoille. Käänsin ohjelman BBC.News-kanavalle ja siellä oli jo kuvia ja selostusta tapahtuneesta. Suomessa asuva tyttäreni soitti muutamaa minuuttia myöhemmin ja kertoi, että poikani on soittanut hänelle Thaimaasta. Poikani ja hänen vaimonsa voivat hyvin, he ovat olleet tapahtuman aikaa sisämaassa. Lisäksi tyttäreni kertoi, että puhelusta kävi ilmi rannoilla olevan paljon ruumiita pitkin ja poikin. Samassa BBC News lähettää kuvia Phuketista ja lopetamme puhelun ja ryhdymme katsomaan tahoillamme suoraa raporttia paikasta, jossa siis poikani majailee. Pertti Manninen. Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja.


"Mielikuvitus kehrää ja kutoo uusia kuvioita ..."

Fanny ja Alexander Ylen Teemalla jouluaattona 24.12 klo 20.00.

http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/fannyalexander.html

"Producent Jörn Donner ...

Manus och regi Ingmar Bergman"


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Jokaiselle etusivulle!

Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla! Kuvat

Noopeli Lue!

Hockey. Summasen suunvuoro Lue!

Harkimon syyttämistä ei edes harkittu. Lue!

Arkisto 2011.
Tapaus Granlund. Käskyttikö Harkimo teloituksen? Lue!

Heikki Hiilamo: ”Pankkikriisin uhrien käsittely oli häpeällistä”. Lue!

Itsenäisyyden puolustamisen historian hävittäminen Kuva

Matkalla myräkkään Kuvat

Outovaaran Nikkeli Kuva

Presidentti Niinistö hankki lisää Talvivaaraa. Lue!

Suomi ja YK.
Into Natoon ja EU:n rauhanturva-joukkoihin kostautui. Lue!

"Tieteellä tulee olla oikeus kiistää myös ns. virallinen totuus ilman fatwan vaaraa." Lue!



Jalkapallon historian mykähdyttävin maali: Zlatan Ibrahimovic 2012. LIVE-lähetyksen kuvasarjat

Rasmus ihmettelee lehden juttua veronkiertäjistä Lue!

95066

hs24.fi on nyt hs24.mobi

Rasmus hyppää asiakirjojen päälle!
"Juuri kun olin saanut viimeisen sivun kuvattua ja käänsin sinetin esille uudestaan kuvatakseni sen varjoja siihen tuoden, niin eikö tämä otus jo saanut tarpeekseen siitä, että hänelle ei tarpeeksi huomiota osoitettu." Tiistai 2012-12-18 20:56. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

hs24.fi on nyt hs24.mobi

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös siis merkitsee sitä, että osoitteessa www.hs24.fi ei ole siis enää mitään Nettis Nettisanomien julkaisemaa materiaalia. Kyseinen materiaali siirretään jo prosessin alkuvaiheissa hankittuihin uusiin osoitteisiin: www.hs24.mobi ja www.hs27.com siltä osin kun se ei vielä näissä osoitteissa ole.

Osoitteessa hs24.fi/ hs27.com oli vuoden 2012 lokakuussa 3774 eri kävijää päivittäin mitattuna.

Osoitteessa hs24.mobi oli vuoden 2012 marraskuussa 601 eri kävijää päivittäin mitattuna.

hs24.fi - härkää sarvista - mistä on kysymys?

www.hs24.mobi . www.hs27.com


Osoite www.helkinginsanomat.fi on jo aika päiviä sitten suljettu ja siellä ollut aineisto on jo aika päiviä sitten siirretty osoitteeseen www.helkinginsanomat.com, jossa oli vuoden 2012 lokakuussa 991 eri kävijää päivittäin mitattuna.

Sanoma News on vaatinut viestintävirastolta myös oikeutta myös muihinkin domain-tunnuksiin, joiden se väitti olevan yhtiönsä tavaramerkkien tai domain-tunnusten johdannaisia. Hurjin oli se, että 1999 rekisteröity toiminimi "Sanonet Sanomanetti" ei olisi antanut suojaa tunnukselle www.sanomanetti.fi, Tämän ja siihen liittyvät vaatimukset Viestintävirasto kuitenkin hylkäsi.

Nettisanomat, Pertti Manninen, vastaava päätoimittaja. Keskiviikko 2012-12-19 00:17.

Osa KHO:n päätöksen tekstistä täällä.

Joulukadulla kauppakojut on jo suljettu illalla kovassa pakkasessa.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Tiistai 2012-12-18 18:44. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

Nettisanomat-perhe. Marraskuu 2012. Kävijätilasto.
Päivittäiset eri kävijät.

Marraskuu 2012 Huom.
nettisanomat.com 30247
12.fi 26558
viikkosanomat.fi 11726 Sep 2012
sanomanetti.fi 7451 Sep 2012
sanomatori.fi 4024 Sep 2012
hs24.fi 3774 Oct 2012
sanomapark.fi 2249 Sep 2012
hs2.fi 1813 Oct 2012
helkinginsanomat.com 989 Oct 2012
wincapita.fi 907 Sep 2012
fy.fi 816 Oct 2012
nettimobi.com 628
hs24.mobi 601

Nettisanomat-perhe. Marraskuu 2012. Kävijätilasto. 95066

Wärtsilä Meriteollisuus. Saarikangas pelasti valtion. Wahlroos SYP:n (nykyisin Nordea). Suominen petti alihankkijat, ei saanut syytettä. STX pelaa kovaa peliä.

joulukuu 18, 2012

Wärtsilä Meriteollisuus. Saarikangas pelasti valtion. Wahlroos SYP;n (nykyisin Nordea). Suominen petti alihankkijat, ei saanut syytettå. STX pelaa kovaa peliä.

Martin Saarikangas ja Taloussanomat kertovat historiasta näin:

LAINAUS TALOUSSANOMISTA

” Julkisuudessa on pohdittu, että Suomen hallitus ei halua antaa telakalle pääomalainaa, koska pelkää joutuvansa omistajaksi, jos telakka kaatuu. Juuri näin kävi vuonna 1989, kun Wärtsilä Meriteollisuus kaatui valtion syliin.

Voisiko valtio yhtä hyvin ryhtyäkin telakkaomistajaksi, kuten kilpailijamaiden valtiot?

– Siitä konkurssista ei valtiolla voi ainakaan olla traumaa, koska minä pelastin valtion, eivätkä ne hävinneet penniäkään. Me pantiin hommat pyörimään ja saatiin laivat valmiiksi, Saarikangas muistuttaa.

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/
2012/12/17/iso-masa-stxn-ahdingosta
-harskia-pelia-korealaisilta/201243920/12

LAINAUS LOPPUU


On hyvä muistaa, että juuri Martin Saarikangas petti alihankkijat, joista suuri osa ajautui konkurssiin, Hän lupasi, että laskut maksetaan. Laiva saatiin valmiiksi ja laskut jäivätkin maksamatta. Tällainen mies nyt sitten rehvastelee neuvoillaan. Nettisanomilla oli aineistoa, mutta alihankkijat eivät antaneet sitä julkaista. He kärsivät nahoissaan, elämä jatkui vahvemmilla, heikot sortuivat.

Tähän lopuksi Nettisanomissa julkaistu artikkeli, jossa kerrotaanWahlroosien toiminnasta siihen aikoihin siinä asiassa ja ministeri Suomisen osuutta, jonka valtion maksamat lakimiehet pelastivat ja tietenkin ne kaverit, jotka armahtivat Suomisen.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Tiistai 2012-12-18 00:20

1999

Nettisanomat
http://www.nettisanomat.com/
1999/08/12/ netti1208.htm#alho2

Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.

Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin.

Tähän lausuntoon uskoen monet alihankkijat joutuivat ahdinkoon, kun lupaus ei pitänytkään ja heille aiheutui tähän mennessä lähes 100 miljoonan menetykset, jotka oikeus on tuominnut valtion maksettaviksi.

Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan.

Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan!

Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui.

Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeriErkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä.

Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen jaSauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin!

Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma:
Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.

Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä.

Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta.

Voi aikoja, voi tapoja!

(Nettisanomat 12.08.99 pm)

Nettisanomat
http://www.nettisanomat.com/
1999/08/12/ netti1208.htm#alho2

Tags: ,,,



Palkitun valokuvalehden Photo Raw’n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.
Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open




Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!


1922

"As twilight
came on,
the empty castle became alive
with
menacing shadows."


New Plague Baffles Science

A mysterious epidemic of the plague has broken out in eastern Europe and in the port cities of the Black Sea, attacking principally the young and vigorous.

Nosferatu
F.W. Murnau 1922


HYMY
elokuvasta NYKYAIKA

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

1936
Suomennos 2001

SMILE


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Outovaaran Nikkeli Kuva

Presidentti Niinistö hankki lisää Talvivaaraa. Lue!

Suomi ja YK.
Into Natoon ja EU:n rauhanturva-joukkoihin kostautui. Lue!

"Tieteellä tulee olla oikeus kiistää myös ns. virallinen totuus ilman fatwan vaaraa." Lue!





Jalkapallon historian mykähdyttävin maali: Zlatan Ibrahimovic 2012. LIVE-lähetyksen kuvasarjat

Rasmus ihmettelee lehden juttua veronkiertäjistä Lue!


Elokuun 2012 kävijätilasto:
92097

Heikki Hiilamo: ”Pankkikriisin uhrien käsittely oli häpeällistä”.

Vastauksessa Suomen historiakuvan rehellisyydestä. Helsingin Sanomat 06.12.2012.

Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo: ” Juuri nyt rehellinen historiakuva vaatisi kriittistä tutkimusta ja keskustelua 1990-luvun lamasta ja pankkikriisistä sekä liittymisestä EMU:uun. Pankkikriisin uhrien käsittely oli häpeällistä.”

Kommentit katosivat jonnekin, joten tähän vain päiväys ja loppuun alku eräästä Nettisanomissa julkaistusta jutusta vuodelta 2004.

Viikkosanomat- Pertti Manninen. 2012-12-07 11:45.

http://viikkosanomat.fi/2012/12/07/heikki-hiilamo-pankkikriisin-uhrien-kasittely-oli-hapeallista-vastauksessa-suomen-historiakuvan-rehellisyydesta/

Arkistojutun alku vuodelta 2004:

”Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.

Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.

Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.
Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle, joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi.

Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille.”

Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004.
Ohjelman nimi oli Pankkivangit.

http://www.nettisanomat.com/2004/05/20/pankkivankituki.htm

Tags: Ahti Hirvonen, Björn Wahlroos, Esko Aho, häpeällinen, Heikki Hiilamo, Helsingin Sanomat, historiakuva, HS, käsittely, pääministeri, pankkikriisi, uhri

Harkimon syyttämistä ei edes harkittu.

Pahoinpitelykäskytys jäi toteennäyttämättä.

Jokerien pelaaja otti kaiken syyn niskoilleen vastustajan tahallisesta telomisesta ja joutuu vastaamaan tekosistaan oikeudessa. Nämä bisnes-miehet jotka ovat luoneet tämän kulttuurin, eivät joudu vastuuseen mistään. Raukkoja jätkiä.

Bisnes menee kaiken edelle ja näitä herroja kutsutaan sitten Itsenäisyyspäivänä presidentin juhliin juhlimaan. En tiedä oliko siellä Jokerien toimitusjohtaja Kekäläistä, ainakin tämä itsensäylentäjä Harkimo siellä oli. Toivottavasti presidentti Niinistö oli selvillä näistä pahoinpitelijäpomon ominaisuuksista kutsuessaan tämän juhliin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Juhlien jälkeen perjantaina 2012-12-07 03:07.

Tags: Harkimo, Harry Harkimo, kekäläinen, Niinistö, pahoinpiteky, pahoinpitelykäskytys, pahoinpitelypomo, syyte, syyttämättä jättäminen

http://viikkosanomat.fi/2012/12/07/harkimon-syyttamista-ei-edes-harkittu-pahoinpitelykaskytys-jai-toteennayttamatta/

 


Marko Ahonen: ”… toimii huumoriviihteenä yhtä hyvin kuin sairaalamonitorista seurattu oman peräsuolen tähystys. ”

”Lakia pakoileva lyhytkasvuinen mies naamioituu vauvaksi ja päätyy vauvakuumeisen miehen kotiin. Wayansin veljesten komedia Minimies (LittleMAN), 2006) toimii huumoriviihteenä yhtä hyvin kuin sairaalamonitorista seurattu oman peräsuolen tähystys, Yhtä hyvää makua Mini-mies ei kuitenkaan osoita.”
Illan elokuva-arvostelusta elokuvasta Minimies (Littleman) kanavalta TV5 Keskisuomalaisessa torstaina 2012-11-22.
Tähän jäljensi Viikkosanomat. Pertti Manninen aloittaen osaston ”Peräsuolia ja pärinää tai värinää”. Torstai 2012-11-22 10:34.

Tags: elokuva, elokuva-arvostelu, elokuvakulttuuri, kanava, Keskisuomalainen, kino, Marko Ahonen, pärinä, peräsuoli, sairaalamonitori, tähystys, tv-ruutu, TV5, värinä

http://viikkosanomat.fi/2012/11/22/toimii-huumoriviihteena-yhta-hyvin-kuin-sairaalamonitorista-seurattu-oman-perasuolen-tahystys-yhta-hyvaa-makua-mlnimies-ei-kuitenlaan-osoita-marko-ahonen/



Valokuvaajan ääni - Palkitun valokuvalehden Photo Raw’n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.
Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open





Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!


1922

"As twilight
came on,
the empty castle became alive
with
menacing shadows."


New Plague Baffles Science

A mysterious epidemic of the plague has broken out in eastern Europe and in the port cities of the Black Sea, attacking principally the young and vigorous.

Nosferatu
F.W. Murnau 1922


Arkistokirjoitus 3 vuoden takaa:
Hyvän ja pahan kosketus.

Tänään on maanantai 2009-12-21 klo 14:50.

Kahvilla, puoli tuntia, kylpylälinkkiin 40 minuuttia, ajattelin kirjoittaa hyvästä ja pahasta, matkalla.
Kuitenkin aikaa oli niin vähän, etten viitsinyt kaivaa miniä repusta, otin sen kyllä mukaan ja ajattelin taas aloittaa matkakirjoittamisen.

Sävelmä elokuvasta Poika ja lumiukko kuitenkin herätti. Kun sain tämän kirjoitettua Iskelmä-kanavan kuuluttaja kertoi nimen Walking in the air, niinkö se oli.
Eskon kahvilassa Laukaassa Iskelmä-kanava on aina auki.

ja niin sitten ohikulkija ei mitään huomaa, torvet soittaa jne
vieras jää , ohikulkija ei mitään huomaa.

Nyt on 15 minuuttia.

Yritän hyvän.

Se on lapsuuden muisto ajasta jolloin pikkupoikana olin mummoni luona kesiä, mökki oli vaatimaton pieni, jossa 12 lasta syntyi, osa kuoli pienenä, osa maailman myrskyissä katosi.
Isoisä haipui vankileirillä, muistomerkki yhteinen on Humppilan hautausmaalla.

Paljon muistuu mieleen, mutta nyt haluan kertoa hyvästä.
Reino Haapala oli kirvesmies, joka asui parin sadan metrin päässä, rakentamassaan talossa, vaimo ja lapsia.
Joka lauantai pääsimme mummoni ja minä ja serkutkin saunaan illan päätteeksi isäntäväen jälkeen.
Arvostin sitä silloin. mutta nyt jälkeenpäin vuosikymmeniä myöhemmin se muistuu aina mieleen, esimerkkinä hyvästä.

Tietenkin pääsimme ennen Haapalan Reinon saunaa isojen talojen, Ali- ja Yli-Rekolan saunaan, joka niinikään lämpesi lauantaisin, kerran pari muistan käyneeni myös Kennin saunassa.
Terveiset tästä hyvän kosketuksesta sinne, en tiedä, jonnekin, vuosikausiin en ole käynyt Humppilassa.

Tänään on talvipäivän seisaus, vuoden pisin päivä, uutiset kertoi, nyt on lähdettävä matkaan ja pahakin ehkä tulee kerrottua.

Mä elämältä kaiken sain …

Klo 15:05 Pertti Manninen 2009-12-21.

Jatkuu...

Lisäys illalla:
Minin teksti pitää ajaa oikolukuohjelman kautta ja tämän tehtyäni
raotan sitä pahaosiota.

Noin kymmenen vuotta sitten ulosottoviranomaiset ulosottoapulainen Raino Rinne, Laukaa, ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. Jyväskylä, juonivat ja mitätöivät 85-vuotiaan äitini etuoikeutetun saatavan eräässä pakkohuutokaupassa XXXXXX XXXXXX hyväksi. Molemmat veijarit valehtelivat, asianosaisina ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Rinteellä oli sitten hätä, kun toisessa oikeudenkäynnissä heidät kutsuttiin todistajiksi. Oikeudenkäynti päättyi kuitenkin ennen todisteluvaihetta pankin kanssa tehtyyn sopimukseen, joten (5poistettu 09.12.2015) todistajina ei tarvinnut oikeudessa antaa.

Mutta eihän asia tähän loppunut: Ätini, jolle myönnettiin maksuton oikeudenkäynti. asiamies asianajaja XXXXX XXXXXXX, XXXXXXXXXXXXXXXX XXXXX XXXXXXXX XX, XXXXXX, keksi vaatia häneltä jotain ylimääräistä kehittäen hänelle kaksi muutakin toimeksiantoa. Kun äitini ei suostunut maksamaan, niin XXXXXXX haastoi sitten allekirjoittaneen, joka oli auttanut vanhaa äitiään oikeudenkäynnissä, maksumieheksi. Kaikki oikeusasteet hyväksyivät asianajan laskut, joista käytin ilmaisua ”tekaistut”, joista sain sitten kunnianloukkaustuomion. Pankin edustaja XXXXX XXXX antoi mielestäni oikeudessa asianajajan kysymyksen XXXXXXXXXXXXX perättämän lausuman. Oikeus totesi, että XXXX ei ollut tarkoittanut sitä vaan tätä ja niin hävisin senkin jutun.

Nyt sitten tämä sama ulosottojengi perii asianajaja XXXXX XXXXXXX kahta voittoa ja XXXXXX Pankin yhtä voittoa hamaan tulevaisuuteen.(Asianomaisten nimet poistettu. Nettisanomat. Pertti Manninen, vastaava toimittaja. Tiistaina 2011-11-15.) Sama jengi ei myönnä vapaakuukausia vaan kiusaa allekirjoittanutta loppuun saakka. Sama jengi mitätöi lapsen koulutusavustuksenkin, perimällä korotetun ulosoton. Asia on lopullisesti ratkaisematta, se on odottamassa Korkeimman oikeuden muutoksenhakulupaa, yhtenä perusteena se, kun kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö vihjaili käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä ja hovioikeuteen lähettämässä kirjallisessa selvityksessään, suullisen kuulemista ei pyynnöstä huolimatta järjestetty, selitteli edelleen tätä velallisen epärehellisyyttä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että mitään poliisikuulusteluja asiassa ei ole pidetty eikä yksikään velkoja ole tällaisesta vihjannut. Kihlakunnanvouti tästä huolimatta katsoi oikeudekseen tuoda asian esille oikeudenkäynneissä (käräjä- ja hovioikeus).

Vielä maanantain puolella 2009-12-21 klo 23:47. Pertti Manninen.

P.S. Pahan kosketus muistuttaa huimasti viikolla (torstaina elokuvakerho Toveruudessa) näkemääni Orson Wellesin elokuvaa Touch of Evil (Pahan kosketus). Siinä korruptoitunut poliisimies (hirviö) ja hänen apulaisensa järjestelevät todisteita ja oikeus syyttömät tuomistsee. Loppu on tietenkin elokuvassa paljon raadollisempi, tapahtuuhan se USA:ssa. Mutta ilmapiirissä leijuva pahuus on yleismaailmallista. Jonkunlainen essee on tulossa, joulun jälkeen. Sama.


Selitys: A:n vaadittua poliisin esitutkinnassa vankeusrangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta tämän kirjoituksen johdosta poistin ennen oikeudenkäyntiä häntä koskevat asianosaistiedot. Jyväskylän käräjäoikeudessa B vaati niinikään vankeusrangaistusta kahdesta muusta kirjoituksesta, ei tästä. Käräjäoikeus määräsi B:n tiedot poistettavaksi myös tästä kirjoituksesta. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan, joten ainakin tämä poisto tutkitaan vielä oikeudessa. Alkuperäisellä sivulla on yksityiskohtaisemmat ttiedot. Perjantaina 2012-12-21 17:34. Pertti Manninen, Nettisanomien vastaava päätoimittaja.
http://www.nettisanomat.com/2009/12/21/etusivu.htm

Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong Sauna ja kabinetti


Patong Majatalo-Huoneistot


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn Vene-Kalastus


Vuokrattava Talo-
Huvila
Thalangissa

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Nettisanomat-perhe. Marraskuu 2012. Kävijätilasto.

95066

Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla! Kuvat

Noopeli Lue!


Maalla päivällä - Illemmalla kaupungissa.

Laukaa. Keskusta. Pelkosentie - Laukaa. Vihtavuori. Haavistontie- K-Vihtori- Jyväskylä. Vapaudenkatu-Asemakatu - Nikolainkulma ja Kahvila Wilhelmiinan Konditoria. Lauantai 2012-12-16 11:54 - 12:21 - 16:04 ja 16:05. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!



Palkitun valokuvalehden Photo Raw’n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.
Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open




Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!

SMILE

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla! Kuvat

Hockey. Summasen suunvuoro Lue!

Harkimon syyttämistä ei edes harkittu. Lue!

Arkisto 2011.
Tapaus Granlund. Käskyttikö Harkimo teloituksen? Lue!


Heikki Hiilamo: ”Pankkikriisin uhrien käsittely oli häpeällistä”. Lue!

Itsenäisyyden puolustamisen historian hävittäminen Kuva

Matkalla myräkkään Kuvat







Gloria. Kauppakeskus Forum. Jyväskylä. Perjantai 2012-12-07 19:26 - 20:01. Kuvat: Pertti Manninen.

Pimeydestä valoon - Gloria-kuorolaulu - "Oikeus olla tähti"- kehitysvammaisten seinäkalenterin talvikuvat - Kauppakassit - Iceland. Isonna!

Video Gloria-laulusta (2:30) - http://youtu.be/yr2pwyppdPc



Palkitun valokuvalehden Photo Raw’n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.
Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open




Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!


HYMY
elokuvasta NYKYAIKA

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

1936
Suomennos 2001

SMILE

 


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Summasen suunvuoro Lue!

Itsenäisyyden puolustamisen historian hävittäminen Kuva

Matkalla myräkkään Kuvat




Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla! JPS - ToPV 8 - 5 (5-0). http://www.jps.fi/jaapallo/bandyliiga/uutiset/1202 Jyväskylä. Viitaniemi. Lauantai 2012-12-08 15:08 - 16:14. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!



Palkitun valokuvalehden Photo Raw’n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat.
Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open




Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!


SMILE




"Talitintti joulupäivänä".

Keski-Suomi. Tiistai 2012-12-23 12:50. Kuva: Pertti Manninen.




"Kauppakadun tähti". Jyväskylä. Sunnuntai 2012-12-23 17:11.

Kuva: Pertti Manninen




Joulutunnelmaa kylän kaupan pihalla.

Lauantai 2012-12-15 12:21. Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Vihtavuori. Haavistontie. K-Vihtori. Kuva: Pertti Manninen ohikiitävästä linjurista. Isonna!


Laulutuokio lapsille kauppakeskuksessa. Jyväskylä. Jyväskeskus.

Lauantai 2012-12-08 13:51. Kuva: Pertti Manninen.


Gloria. Laulutuokio kauppakeskuksessa. Jyväskylä Forum. Kuva: Pertti Manninen.




Käsityö ja lahjatavara Aava. Jyväskylä. Vaajakoski.

Tiistai 2012-12-11 18:14. Kuva: Pertti Manninen.


Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla! JPS - ToPV 8 - 5 (5-0). Kuva: Pertti Manninen.




12.12.2012 - Odottamaton matka.

Sunnuntai 2012-12-09 20:13. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Kuva: Pertti Manninen.




"Kylän raitilla - Koivurantaan en ehtinyt". Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Torstai 2012-12-20 11:15. Kuva: Pertti Manninen.




"Pallot langalla". Keski-Suomi. Laukaa. Torstai 2012-12-20 14:19. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!




"Pallot langalla". Keski-Suomi. Laukaa. Torstai 2012-12-20 14:19. Kuva: Pertti Manninen.




Kyyhkyt langalla harmaassa.

Perjantai 2012-12-14 11:06. Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Pelkosentie. Kuva: Pertti Manninen.




Lumetta lumessa.

Tiistai 2012-12-11 18:43. Jyväskylä. Voionmaankadulta Ilokiveen oikaistessa uutta polkua pitkin. Kuva: Pertti Manninen.




"Freeroad". Jyväskylä. Väinönkatu. Tiistai 2012-12-18 13:44. Kuva: Pertti Manninen.


Marraskuussa 2012:

Juna saapui Kirkkonummen asemalle Antti-myrskyn myöhästämänä perjantaina 30.11.2012 13:05. Kuva: Pertti Manninen.


Suomi ja YK. Into Natoon ja EU:n rauhanturvajoukkoihin kostautui. Lue!
Matti Vanhanen alkoholikuolemien isä. Hallituksen vastuuton alkoholipolitiikka. Lue!



"Helsingin olympiastadion + 35 000 ihmistä - panoraama" Kuva: Erika Manninen. Perjantaina 2012-09-07 puoli kymmenen aikaan.


Nettisanomat 13 vuotta - Lokakuun puolivälin etusivut 1999- 2012 linkkeineen!


Ikoni. Tarja Salmi-Jacobson Lue! Linjat. Kuvasarja Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus Lue! Nokia potkii 2000- 2012 Lue!



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Laiturilla tapahtuu.

Laiturilla tapahtuu.

Humppila. Keskusta. Koiviston lampi. Lauantaina 2012-07-28 19:20. Kuva Pertti Manninen. Laajenna!


"Astelua asfaltilla". "Poika ja koira". "Sävyt".

Keski-Suomi. Jyväskylä. Vaajakoski. Urheilutie maanantaina 2012-06-11 klo 12:49. Kuva Pertti Manninen.


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"01.01.2012". Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Sunnuntai 2012-01-01 klo 15:23. Hiukan pakkasta. Kuva: Pertti Manninen.


 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

 





 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,

niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm

 

 


keskiviikko.fi - 2012/12/27 - Tyylikatsaus. Kuvat. Ylen meteorologi Anne Borgström joulupäivänä piukassa puserossaan ja tapanina ihan siistissä asussa. - Kuvat. Sorvolan talossa 1957 - Arkisto. Tsunami 2004 - Kuva. Talitintti joulupäivänä. Nettisanomat ja Sanomanetti sekä kumppanit toivottavat lukijoilleen rauhallista joulua! -- Fanny ja Alexander Ylen Teemalla - hs24.fi on nyt hs24.mobi - Wärtsilä Meriteollisuus. Saarikangas pelasti valtion. Wahlroos SYP:n (nykyisin Nordea). Suominen petti alihankkijat, ei saanut syytettä. STX pelaa kovaa peliä. - Björn Walhroos, Ilkka Suominen, Martin Saarikangas - Harry Harkimo - Heikki Hiilamo: ”Pankkikriisin uhrien käsittely oli häpeällistä”. - Harkimon syyttämistä ei edes harkittu. - Marko Ahonen: ”… toimii huumoriviihteenä yhtä hyvin kuin sairaalamonitorista seurattu oman peräsuolen tähystys. ” - Ahti Hirvonen, Björn Wahlroos, Esko Aho - Arkistokirjoitus 3 vuoden takaa: Hyvän ja pahan kosketus. - Maalla päivällä - Illemmalla kaupungissa - Laukaa. Keskusta. Vihtavuori - Jyväskylä. vapaudenkatu- Asemakatu - Nikolainkulma ja Kahvila Wilhelmiinan Konditoria. - Pimeydestä valoon - Gloria-kuorolaulu - "Oikeus olla tähti"- kehitysvammaisten seinäkalenterin talvikuvat - Kauppakassit - Iceland. - Kuvat. Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla! - Kuva. - Kuva. Kauppakadun tähtiLaulutuokio lapsille kauppakeskuksessa. Jyväskylä Jyväskeskus. - Kuvat. Gloria. Laulutuokio kauppakeskuksessa. Jyväskylä Forum. - Kuva. Kauppakadun tähti - Kuvat. Joulutunnelmaa kylän kaupan pihalla. K-Vihtori - Kuva. Käsityö ja lahjatavara Aava. Jyväskylä. Vaajakoski. - Kuva. Bandy. Peliputki jatkui kotivoitolla - Kuva. 12.12.2012 - Odottamaton matka. - Kuva. Lumetta lumessa. - Kuva. Kylän raitilla - Koivurantaan en ehtinyt. Kuva. Pallot langalla - Kuva. Kyyhkyt langalla harmaassa. - Kuva. Freeroad - Ranska-ottelun tunnelmaa perjantaina 07.09.2012. Kuva. 35 000 ihmistä. Panoraama. Erika Manninen - Kuva. Laiturilla tapahtuu. - Kuva. Poika ja koira. - Kuvat. 01.01.2012. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - Ronja Ryövärintytär. Tage Danielson, Astrid Lindgren, Hanna Zetterberg - etusivu- Keskiviikko 26.12.2012 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Reino Haapala, Raino Rinne, Jarmo Kivistö, Orson Welles

N:o 1507. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2012-12-27, nettiin 2012-12-28 11:32, linkkejä 2012-12-28.


 


Ronja: Hanna Zetterberg

Sunnuntai 2012-12-23

Ronja Ryövärintytär tänään Femmalla klo 14.05.

Tage Danielson ohjasi Astrid Lindgrenin kirjasta lumoavan elokuvan vuonna 1984.
Muisto: Ohjaaja esitteli katkelmia elokuvasta Tukholmassa Lastenelokuvapäivillä kesällä juuri ennen juhannusta Film Institutenin salissa ja sai Astrid Lindgrenilta lämpimän tunnustuksen tekemästään. Täysi salillinen taputti seisaalleen nousten Lindgrenin puheen jälkeen.

Pertti Manninen, Kirkkonummella toimineen Kirkun lastenelokuvakerho Kirkuvan paikalle lähettämänä.

 

 



Banneri 2012ö12ö23 saakka. Sivu.

 

Sivun alkuun!


Kiinniotto.

Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila. http://www.nettisanomat.com/2007/09/11/etusivu.htm


Pimentyvää Kuvasarja Koulusta Kuvasarja Liikettä Kuvat Uskalla ajatella! Kuva Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus Lue! Rallycity Kuvasarja Waterpolo Kuvat Punahameinen neito Kuva Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Sananvapauden loukkaus Lue! Markkinahumua Kuvat Jenkkineekeri Kuvat Heinäkuussa Kuvat
Sadepäivä Kuva


Kesävääntö Kuva
Kesäviuhahdus Kuva


Pääkirjoitus: 13 vuotta Lue!
Täyttä paskaa Lue!



Sivun alkuun!

Nettisanomat-perhe. Marraskuu 2012. Kävijätilasto.
Päivittäiset eri kävijät.

Marraskuu 2012 Huom.
nettisanomat.com 30247
12.fi 26558
viikkosanomat.fi 11726 Sep 2012
sanomanetti.fi 7451 Sep 2012
sanomatori.fi 4024 Sep 2012
hs24.fi 3774 Oct 2012
sanomapark.fi 2249 Sep 2012
hs2.fi 1813 Oct 2012
helkinginsanomat.com 989 Oct 2012
wincapita.fi 907 Sep 2012
fy.fi 816 Oct 2012
nettimobi.com 628
hs24.mobi 601
nettilehti.com 596 Sep 2012
kuvasanomat.fi 478 Aug 2012
sanomaa.com 384
venus.fi 218
viikko.fi 150
kuvaviikko.fi 122
shit.fi 79
vuosisanomat.fi 74
kuvala.fi 70
infoinfo.fi 69
let.fi 61
laukaansanomat.fi 55
n24.fi 52
nettifoto.fi 50
sanala.fi 41
nettila.fi 36
jyv.fi 36
asiat.fi 35
fiftyfifty.fi 34
maanantai.fi 33
n1.fi 31
vuosi.fi 30
raw.fi 30
sanat.fi 28
juice.fi 28
erika.fi 26
end.fi 26
kes.fi 23
mobix.fi 23
pukeva.fi 22
sanomavideo.fi 21
fotola.fi 21
keskiviikko.fi 20
kinola.fi 19
infola.fi 17
kauppasanomat.fi 16
eduskuntatalo.fi 16
sanomasampo.fi 15
elama.fi 14
tiistai.fi 14
sanomaviikko.fi 14
kuvasampo.fi 13
sanomakuva.fi 11
fin24.fi 11
nettimobi.fi 11
san.fi 10
finpax.fi 10
mummi.fi 9
kronikka.fi 8
sanomamaailma.fi 8
nesari.fi 8
tietosanomat.fi 7
kasvosto.fi 6
finpix.fi 6
gagarin..fi 5
pappa.fi 5
121212.fi 5
leh.fi 4
lukemisto.fi 4
suomensanomat.fi 4
lukemisto.fi 4
kusari.fi 4
sanomamobi.fi 3
iske.fi 0
n3.fi 0

95066
Päivitys 2012-12-16.




 
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Numero 125. Joka torstai.
20.12.2001

Matti ja hevonen.

Vennu, Matti ja hevonen.

Sorvolan talot.

Lehmiä.

Inkeri, Raili ja Anneli.

Inkeri ja Helvi.

Helvi.

Paavo ja puut.

Antti.

Paavo, Antti ja hevonen.

Mummu.

Sorvola.
Kaupunkilaispoika hiihtolomalla 1957 Sorvolan talossa. Lieto, Yliskulma. Kuvat: Pertti Manninen. Kuvatekstit alkuperäisestä negatiivikirjasta. Vain yksi filmirulla oli mukana.

 


Nettisanomat-sivuston osittainen rinnakkaissivusto: Hs24.fi ja "Härkää Sarvista.. Linkit hs24.f i> hs27.com. Logot ja aineistolinkit korjattu ja puuttuvat sivut lisätty tiistaina 2013-11-05. Iso logo lisätty keskiviikkona 2013-11-06.

Tämä keskiviikko.fi -sivusto on nettisanomat.com -sivuston rinnakkaissivusto. Sivuston restaurointi 2016-03-22: Vuosien 2009, 2011 ja 2012 logot ja niiden linkit korjattu, otsikot korjattu ja puuttuvia kuvia palautettu. Vuodet 2013, 2014, 2015 ja 2016 lisätty 19.03.2016 saakka hs27.com-sivuston pohjalta.