Edellinen | Jokaiselle etusivulle: Linkit | Seuraava |
N:o 2903 - 27. vuosi - ETUSIVULLE |
2024 |
Huhtikuu 17.4
Keskiviikko Nettisanomat.com vuodesta 1999 |
PRESIDENTEISTÄ |
Isonnettuina. |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Lipposen ja Niinistön salainen sopimus Ahtisaaren syrjäyttäminen on suunniteltu niin, että Niinistöstä tehdään presidentti ja Lipponen jatkaa pääministerinä. Haloselle on varattu sätkynuken rooli. Aho ja jopa Rehn haukkovat henkeään tässä Suuressa Näytelmässä. Ainoa yllätys, joka voi sotkea tätä suunnitelmaa on Ahtisaaren asettuminen sittenkin ehdokkaaksi. |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Professori Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Jaakko Pehkonen toteaa kirjoituksessaan lauantaina heinäkuun 31 päivänä 1999 Keskisuomalaisen Vierailija-palstalla, että nykyinen työttömyys on pääosin rakenteellista ja pitkäaikaistyöttömät muodostavat rakenteellisen työttömyyden ytimen. Kommentti Jaakko Pehkosen hurskasteluun Rakenteellisen työttömyyden ytimen, pitkäaikaistyöttömienkö, olisi siis ratkaistava valtakunnan työttömyysongelma? Jos he eivät onnistuisi siinä (kukin omalla kohdallaan), niin entä sitten. Ehkä he eivät olisi enää työttömiäkään, heidät olisi pullautettu pois tilastoja sotkemasta! Tällaisten mielipiteiden esittäjällä näyttää olevan hyvin varmistettu tulevaisuus Lipposen ja Niinistön hallituksen neuvonantajana. Nyt sitten syyllistetään pitkäaikaistyöttömät! |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Presidentti Kekkosen ajasta muistamme Hätätilahallituksen, jonka tehtävänä oli hoitaa työllisyysasiat kuntoon. Aika entinen ei koskaan enää palaa?
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Alho- Sundqvist II: Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin. Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan. Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan! Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui. Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä. Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin! Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma: Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä. Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta. Voi aikoja, voi tapoja! (Nettisanomat 12.08.99 pm) |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Lipposen ja Niinistön salainen pullautussopimus: ensin Ahtisaari, sitten Uosukainen! lue lisää! Laatikainen: "Hän silppuuntui löyhkäävään broileripolitrukkiuteen" lue!
1999-SIVU
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Viikon nettikysymys: Oliko puhemies Riitta Uosukaisen kieltäytyminen kokoomuksen presidentti-ehdokkuudesta aito?
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Presidenttisotku: Vain tulevaisuus ja lopputulos, ei pelkästään presidentinvaalien, vaan myös Suomen sisäpolitiikan ja ulkopolitiikan suunta voi antaa viitteitä siitä kumpi Niinistö oli kysymyksessä. Menikö hän kiemurtelemaan Musta laatikko-ohjelmaan peittääkseen jotakin? Ainakin tiedotusvälineet ja gurut esimerkoksi Helsingin sanomien politiikan toimittaja Anneli Sundberg ja ihmismielen mestariselittäjä Esa Saarinen, ovat uskoneet Niinistön kootut selitykset. Valttikortti hihassa? Rehnin pahin vastustaja on yllätys yllätys: Rehn. Lipposen ja Niinistön salainen pullautussopimus: ensin Ahtisaari, sitten Uosukainen! Demari ja Helsingin Sanomat peittelevät Niinistön ja Lipposen salaisen sopimuksen!
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Presidenttipeli: Kokoomuskansa on hurahtanut. Sitten hän teki tempun ja millä tavalla! Kukaan ei ole enää selvillä, paitsi tietysti Niinistö itse ja hänen lähihovinsa, mitä peliä oikein pelattiin ja kenen pussiin. Peliä joka tapauksessa. Nyt kokoomuskansa sitten polvistuu(!) Riitta Uosukaisen edessä ja rukoilee tätä "Mutta, kun minä en tahdo"-tätiä asettumaan ehdolle. Ja asettuuhan hän, vaikkei itse tahtoisikaan, sillä maa tarvitsee pelastajia. Kenet Uosukainen sitten pelastaa? Tietenkin puolueensa, mutta kenet-henkilön: Esko Ahon? Ovatko Niinistön ja Lipposen välit viilenneet jostain syystä niin, että Ahosta tehdäänkin presidentti ja Niinistöstä pääministeri. Tätä paikkaahan hän on itse sanonut haluavansa ja tavoittelevansa. Onko hänestä ainesta siihenkään. Kaiken kaikkiaan onneksi on peli käynnissä, kähmijöillä on helpompaa kabineteissa ja kansan kuritus voi jatkua, koska muuta vaihtoehtoa ei ole! (nettisanomat.com 5.10.99 pm)
Soneran uusille osakeantimarkkinoille ilmestyy sopivasti Pekka Vennamon Muistelmat. Ennen niihin tutustumista kannattaa muistaa, että Vennamo käytti kokoomuslaisministeri Auran mahdollistamat merkintäoikeutensa ja hänhän todella luotti yhtiöönsä sijoittamalla antiin sen, minkä ministeriö mahdollisti. Kaikenmaailman Merita Pankin merkintäjättämissotkujen ja yleisen mielipiteen vaatiessa päitä vadille Vennamo erotettiin Auran toimesta ja Aura erosi Niinistön toimesta. Vennamon erottamisella saatiin kansalaisten huomio kiinnittymään epäolennaisuuksiin. Olennaista on tietenkin miten kansallisvarallisuudesta luovutaan ja kenelle ja milloin. Ja ketkä tästä luopumisesta saavat suurimman hyödyn. Tämä keskustelu on kokonaan käymättä hallituksessa, jossa pääministeri on sosialidemokraatti, ja jossa vasemmisto(?)liittokin on mukana! Mihin Pekka Vennamo oikein syyllistyi?
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Presidenttiehdokas Tarja Halosen menestymisen voi ratkaista tapa, jolla hänet asetettiin ehdolle. Koetaanko hänet pelinappulana siinä pelissä, jossa Presidentti Martti Ahtisaari syrjäytettiin uudelleenvalinnan mahdollisuudesta. Ulkoministerinä hän on hoitanut isojen poikien puristuksesssa työnsä asiantuntevasti. Joitakin syntejä aikaisemmilta vuosilta on kyseenalaisten asevientien hyväksymisesssä, mutta toisaalta hän ilmaisi hienotunteisesti, mutta kuitenkin selvästi vastenmielisyytensä presidentti Ahtisaaren Indonesialaisille antamiin kunniamerkkeihin. Nato-intoilijaksikaan häntä ei ole todettu. Lue myös aikaisemmat kirjoitukset, joiden otsikot on koottu seuraavaan taulukkoon! |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Kokoomusministerien vauhti tasapainossa: Niinistö ei viihdy enää ministerinä. Kun katseli Niinistön esiintymistä Ylen TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina 26. lokakuuta 1999 klo 21 voi vain todeta, että Niinistö tarvitsee paikanvaihtoa. Toimittajan ihan asialliset ja oleelliset kysymykset Suomen valtion Sampo-Leonia-fuusion Pohjolan kaappaushankkeesta saivat ministerin kiemurtelemaan ja hikoilemaan ja vaivoin pidättämään ärtymystään. Ministeri ei vastannut kaikkiin kysymyksiin, kiemurteli jonkinmoisen vastauksen osaan kysymyksistä ja yritti vielä hädissään tehdä vastakysymyksiä. Toimittajan rautainen ammattitaito tässä tilanteessa tuli hienosti esiin. Hän ei jäänyt tässä tilanteessa jankuttamaan vastaamattomien kysymyksien vastaamattomuutta vaan pysyi rauhallisena ääntään myöten ja jatkoi asian eteenpäinviemistä. Tämän nähtyään ei voi muuta toivoa kuin Niinistö pääsisi uusien haasteiden äärelle. Politiikassa hänellä ei ole tulevaisuutta: Hänkin on vain ihminen ja jos hän haluaa olla rehellinen itselleen paikanvaihto on syytä tehdä pian. Eri alojen raakkeja Suomessa on tarpeeksi ja säälittäväksi tilanne käy, jos sen itse huomaa viimeiseksi. Tsemppiä, olet vielä nuori mies! Sasi kiihdyttää. Ministeri Kimmo Sasi vauhdissa 3) Ministeri Kimmo Sasin Leonia-selitykset eivät vakuuta: Jossain tv-ohjelmassa hän mainitsi lähes sanatarkasti: "Leonia-pankkia oli yritetty jo myydä kaksi vuotta ja nyt täytyi jotain tehdä epäluulojen hälventämiseksi." Kysyttäessä liiallisesta vakuutustoiminnan keskittymisestä, mikäli Pohjola pakotetaan mukaan fuusioon, hän vakuutti kilpailuviraston tutkivan asian ja päättävän fuusion lopullisesta toteutumisesta. Onko olemassa riski, että koko fuusio-hanke kariutuu? Minkälaisia epäluuloja tämä sitten aiheuttaa Leonian kohtalosta? Ruotsalaiset Skandian osakkeenomistajat ainakin rahastivat ruhtinaallisen potin tässä epämääräisyydessä! nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm Taloushistoriaa: Aluksi Ilta-Sanomien Diilerin määritelmä norjalaiselle boksille 26.10.1999: "Myöhemmin ruotsalaiseen pankkiin töihin pelastuneet, tappiot tehneet kauppalopot väittivät myöhemmin, että paremminkin olisi voinut käydä. Toisaalta muuan meklari väitti, että Postipankissa oli rakennettu niin sanottu norjalainen boxi. Se on optiokehikko, josta ei ole voitollista ulospääsyä. Tiedä sitten." Mitä silloin oikein tapahtui? Huvittavaa on, että ensin annettiin potkut toimitusjohtajalle ja pääjohtaja Lindblom sai jatkaa tehtävässään, koska hän ei ollut muka tietoinen tapahtumista. Lopulta tilanne kävi kuitenkin kestämättömäksi jä Linblomkin sai lähteä. Ei siis peittelyoperaation takia vaan suurten tappioiden takia! Kun Linblomia uhkasi joutuminen työttömyyskortistoon tuli hyvä ystävä entinen presidentti Mauno Koivisto apuun ja sai yleisessä hälinässä kiinnitettyä huomion epäolennaisuuksiin. Lindblom onnistui pääsemään sairaseläkkeelle, koska hän oli niin kovasti ahdistunut tullen esittelemään ahdistustaan jopa radion uutislähetykseen. Koivistohan oli jo turvallisesti hyvällä eläkkeellä ja kahminut muutenkin omaisuutta mm. yleishyödylliseltä Haka-rakentajalta ja oli onnistunut häivyttämään toimintansa norjalaisessa boksissa: Suomen valtiontaloudessa. nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm
Presidenttiehdokas Hautala tiukkana: Ilta-Sanomat tiistaina 26. lokakuuta 1999 "Kosovo on vakuuttava esimekki, mutta ei tee tyhjäksi virhearviointeja, joita minusta presidentti on tehnyt erityisesti Indonesian, mutta myös Kiinan suhteen." "On aivan itsestään selvää, että presidentti Ahtisaarta pitää suorastaan ylistää Kosovo-operaatiosta ja rauhanneuvotteluista." "Onhan se mahdollista, että hänenkin ajattelunsa ja toimintansa kehittyy. Sitä me ehkä emme niin paljon pääse enää näkemään tässä tehtävässä." "Myös jälkikäteen on voitu todeta, että presidentti Ahtisaari uskoi liikaa Indonesian presidentin Suharton diktatuuriin. Pysyn kannassani, että oli virhearvio uskoa, että sellainen diktatuuri voisi säilyä hengissä." "Melkein juuri niinä hetkinä, kun demokraattiset voimat yrittivät palauttaa demokratian ja murtaa Suharton valtaa, presidentti Ahtisaari ylisti Suhartoa ja Indonesian suurta tulevaisuutta tämän alaisuudessa. Tästä en ota mitään takaisin." "On kaksi diktatuuria, jossa Suomen diplomaatit ovat erehtyneet ratkaisevalla tavalla: Indonesia ja entinen DDR." "Presidenttien ei pitäisi niinkään tyytyä kuuntelemaan vain diplomaatteja vaan myös kansalaisjärjestöjä. niillä on usein parempi käsitys siitä, miten oloja parannetaan." "Presidentillä voisi olla jotkut eettiset kriteerit siitä, minkälaista liiketoimintaa hän edistää tasavallan presidenttinä ulkomaan matkoillaan." Ilta-Sanomat tiistaina 26. lokakuuta 1999 Jottei Hautalaa voisi syyttää jälkiviisaudesta Ilta-Sanomat jatkaa mm. näin: "Heidi Hautala (vihr) arvosteli mm. Ilta-Sanomien haastattelussa marraskuussa 1997 presidentti Martti Ahtisaaren vierailuja ihmisoikeuksia tallaaviin Indonesiaan ja Kiinaan. Ilta-Sanomat tiistaina 26. lokakuuta 1999 Ulkoministeri työssään: Helsingin Sanomat keskiviikkona 27. lokakuuta 1999 Kansainvälinen yhteisö on reagoinut liian hitaasti Tshetshenian, Dagestanin ja Ingushetian pakolaisten hätään, ulkoministeri Tarja Halonen sanoi tiistaina Helsingissä. Hän on siksi lähettänyt YK:n pääsihteerille Kofi Annanille kirjeen, jossa hän toivoo Annanin vauhdittavan pakolaisten avustamista. Pakolaisten tilanne on Halosen mukaan huonontunut nopeasti sen jälkeen, kun taistelut puhkesivat syyskuussa. Tuoreimpien tietojen mukaan 170 000 tshetsheeniä on paennut taisteluja Ingushetiaan. Ingushetiassa pelätään, että pakolaistulva saattaa kasvaa jopa 300 000:een, jos Venäjän sotilaallinen hyökkäys jatkuu, Halonen kirjoittaa suorasanaisessa kirjeessään pääsihteerille."... Helsingin Sanomat keskiviikkona 27. lokakuuta 1999 Lue myös: Kirjoita mielipiteesi suoraan lomakkeelle! |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Leonia - Posti -Sampo - Pohjola: Kokonaisuus kadoksissa - silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Sen jälkeen kun Leonian ja Postin välinen yhteistyösopimuksen oli ilmoitettu loppuvan liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen sanoi aamu-tv:ssä keskiviikkona 3. lokakuuta 1999 klo 7.20 loppuvan, että "minä puhun vain postipalvelujen osalta ja postin palvelut eivät heikkene, postitoimipaikkojen lukumäärä pysyy 1500:ssa". Tässähän onkin koko homman ydin: Maan hallitus ei pysty tarkastelemaan jotain asiaa kokonaisuutena ja sitten eri ministerit selittelevät kokonaisuutta vain oman tehtäväkenttänsä osalta. Lopputulos on kuitenkin se, että Suomen maaseudun asukkaiden palvelut heikkenevät ja näiden selittelyjen jälkeen 1700 työntekijää Postista jää näillä näkyvin työttömiksi ja ei kai Leonia-Sampo-fuusiokaan lisää työpaikkoja. Nettisanomat keskiviikkona marraskuun 3. päivänä 1999 pm
Posti ei saa ottaa muitakaan pankkipalveluja! Tarkoituksenmukaisuuden huippuilmentymä on myös se, että "Postin uusiin palveluihin tuskin kuitenkaan kuuluvat jonkun muun pankkiryhmän palvelut. Sen on Leonia varmistanut neuvotteluissaan." Tällaisen itsemurhasopimuksen tehneet Postin johtajat tulisi erottaa välittömästi, vaikka tietenkin varmaankin he ovat olleet vain pelinappuloita suuremmassa omaisuudenjakopelissä, jota he palkkajohtajina ovat joutuneet toteuttamaan! Nettisanomat keskiviikkona marraskuun 3. päivänä 1999 pm
MTV3 perjantaina 29.10.1999 klo 20.55 lyhyessä uutislähetyksessä : Halonen oli kirkkokonsertissa ja ei suostunut ei suostunut kommentoimaan: Käveli kuvassa kiireesti ohi. Uosukainen kommentoi sen sijaan uutistenlukemisen ja tulosten näyttämisen välissä koko ajan. Paritulokset "Uosukainen peittoaa selvästi Rehnin" luvut 53- 47. Seuraavana sunnuntaina 31. lokakuuta 1999 Helsingin Sanomien ensimmäinen pääkirjoitus kuvan kanssa: |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Helsingin Sanomat maanantaina 8. marraskuuta 1999: Kokoomuksen presidenttiehdokas Riitta Uosukainen on tällä hetkellä selvästi suostuin presidenttiehdokas. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen teettämän mielipidemittauksen mukaan Uosukaista äänestäisi ensimmäisellä kierroksella 30 prosenttia äänestäjistä. Toiseksi suosituimpia ovat tasasuosittuina 23 prosentin kannatuksella Rkp:n ehdokas Elisabeth Rehn ja keskustan Esko Aho. Sdp:n ehdokas, ulkoministeri Tarja Halonen on 17 prosentin kannatuksella neljäs. Toisella kierroksella Uosukainen voittaisi Rehnin luvuin 55-45 ja Ahon luvuin 62-38. Uosukainen on mittauksen mukaan vasemmistopuolueiden kannattajille mieluisampi ehdokas kuin Rehn tai Aho. Uosukainen voittaisi toisellakin kierroksella Rehn voittaisi Ahon toisella kierroksella luvuin 56-44. Halonen häviäisi toisella kierroksella Uosukaiselle 34-66 ja Rehnille 39-61. Keskustan kannattajat ovat tutkimuksen mukaan puolueuskollisimpia. Heistä 71 prosenttia äänestäisi Ahoa. Halonen on suositumpi vasemmistoliiton äänestäjien kuin omiensa keskuudessa - kannatuslukemat ovat 65 ja 47 prosenttia. Kärkinelikkoa seuraavien ehdokkaiden kannatus ei mittauksen mukaan ole juuri liikkunut. Vihreiden Heidi Hautala saa viiden prosentin kannatuksen, remonttiryhmän Risto Kuisma ja perussuomalaisten Ilkka Hakalehto yhden prosentin tuen kumpikin. Suomen Gallupin puhelinhaastatteluna tekemään tutkimukseen osallistui 1 414 äänestysikäistä suomalaista. Tutkimus tehtiin 26.10.-4.11. välisenä aikana.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
VARJOJA voi voi voi ... Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Nettisanomat.com 18. marraskuuta 1999 pm vai vai vai ... Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea! Sitten Vihreiden Erkki Pulliainen Presidentin nimi oli Mauno Koivisto, joka teki Holkerista tarpeeksi heikon pääministerin turvatakseen itselleen jatkokauden. Siinä juonittelua pahimmillaan! (nettisanomat). "Pulliainen esitti erillisen komitean perustamista käsittelemään ylivelkaantuneiden ongelmia. Sen puoleen voisivat määräajan puitteissa kääntyä kaikki ne, jotka "katsovat tulleensa väärinkohdelluiksi perusteltavissa olevalla tavalla"." Taidatkos sen ihanammin sanoa! (nettisanomat). Seppo Lindblom vääristelee omaa osuuttaan Postipankin sotkuissa. Sairaseläkkeelle itsensä keplotellut ja valtion erityisessä suojeluksessa ollut Postipankin entinen pääjohtaja muistaa väärin, kun hän väittää oman osuutensa olleen vaatimaton Postipankin seikkailuissa edellisen pankkikriisin aikaan. Kun Timo Harakka (Musta laatikko tiistaina 16. marraskuuta 1999) väitti Postipankin sekaantuneen niin sanottuihin Kouri-kauppoihin Lindblom totesi: Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin. Senaikainen mafia-presidentti esti suojattinsa häätämisen pääjohtajan paikalta. Huseerattiinhan siinä toisten rahoilla ja kai siinä vaiheessa oli jo päätetty, että seikkailut pistetään kansan maksettaviksi! Nettisanomat.com 18. marraskuuta 1999 pm |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Muut lehdet: "Poliitikot ovat oppineet antamaan anteeksi. Itselleen. Eduskunnassa käyty keskustelu pankkikriisistä ja pankkituesta oli ikävä osoitus poliitikkojen kyvyttömyydestä paneutua Suomen kansantalouden kalleimman yksittäisen tapahtuman syihin. Kyvyttömyyden päällimmäinen syy on selvä: poliitikot eivät halua paljastaa omia virheitään, koska virheiden lunnaat on peritty veronmaksajien taskusta. Tunnetuista poliitikoista ja heidän toimistaan löytyy paljon enemmän pankkikriisin selitykseen kelpaavia vastauksia kuin pankkien kasinopeleistä. Ahneet kasinopelurit ja talouselämän edustajat ovat kuitenkin olleet sopivia pääsyyllisiä. Kasinopelin korostaminen on peittänyt poliitikkojen ja kansakunnan johtajien roolit. Tämä arvio saa runsaasti tukea professorien Seppo Honkapohjan ja Erkki Koskelan lokakuussa julkaistusta tutkimuksesta Finlands Depression; A Tale of bad luck and bad policies. Tutkimus osoittaa, miten poliitikkojen, hallitusten ja Suomen Pankin huonosti suunnittelema talous- ja rahapolitiikka johti Suomen vaikeaan jamaan. Pankkivalvonnasta vastuussa olleet viranomaiset ja poliitikot eivät huolehtineet edes siitä, että paikallispankkien vakavaraisuussäännökset olisivat seuranneet niiden riskien huimaa kasvuvauhtia. Tällä perusteella on hyvin ymmärrettävää, etteivät poliitikot halua nostaa pankkikriisin vastuunkantajiksi poliitikkoja. Jos esimerkiksi Mauno Koiviston monet roolit Suomen Pankin pääjohtajana, valtiovarainministerinä, pääministerinä ja presidenttinä ruodittaisiin, parrasvaloihin olisi pakko ripustaa myös muita poliitikkoja. Eduskuntakeskustelussa päädyttiinkin toteamaan, ettei pankkikriisiä voitu hoitaa toisin. Oli vain yksi vaihtoehto, jota silloinen pääministeri Esko Aho (kesk.) toteutti. Vaihtoehtoja kyllä tarjottiin Aholle ja silloiselle valtiovarainministeri Iiro Viinaselle (kok.). Ne eivät kuitenkaan kelvanneet. Ruotsissa ja Norjassa valittiin vaihtoehtoinen tie auttaa pankit ja niiden asiakkaat ulos kriisistä. Tänään voidaan kiistatta havaita, että Suomessa valittu, yli 50 miljardia markkaa maksanut hoitotapa oli selvästi kalliimpi kuin ruotsalaiset ja norjalaiset keinot. On perin ikävää, että Pankkiyhdistyksen puheenjohtajan Pertti Voutilaisen tuore lausunto tuottamattomista pankkiasiakkaista on onnistunut hautaamaan alleen todellisen ja tarpeellisen keskustelun pankkikriisistä ja sen syistä. Vaikka poliitikot haluavat painaa pankkikriisin villaisella, jokainen suomalainen muistaa sen pitkään. Kriisin hintana on edelleenkin velka, josta jokainen suomalainen kantaa 10 000 markan henkilökohtaista osuutta." "Pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta"
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ensimmäisen kerran Suomen historiassa virassa oleva presidentti ei kutsunut kaikkia asetettuja presidenttiehdokkaita Itsenäisyyspäivän juhliin joulukuun 6:ntena. Hakalehdollakin on kannattajansa, jotka ovat laillisia Suomen kansalaisia. Vaikka Hakalehdon mielipiteet EU:sta ja muistakin asioista olisivat kuinka vastenmielisiä tahansa presidentti Martti Ahtisaarelle, niin hyvä tapa olisi edellyttänyt niiden sietämistä ja kutsua niiden edustaja juhliin. Kertaheitolla Ahtisaari osoitti pikkusieluisuutensa ja sivistymättömyytensä ja ehkä myös oman tilannetajunsa puutteen, jos päätökseen ovat vaikuttaneet hänen neuvonantajansa. Kaikki maakuntakierrokset ja kansalaisten tapaamiset ovat ehkä sittenkin olleet teatteria muka kansalaisten kuulemiseksi. Miksi Ahtisaari politikoi Suomen itsenäisyyspäivänä?
Ahtisaari politikoi 2: Kouri-kauppojen yhteydessä Suomesta katosi 140 miljoonaa markkaa Cayman-saarille Hannes Kulvikin matkassa. Nyt kuitenkin tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tekee suoranaista pilkkaa niitä pankkikriisissä ja lamassa omaisuutensa menettäneitä kohtaan kutsumalla tämän yhden näkyvimmän "huijareiden" asiamiehen juhliinsa, ikään kuin Kulvik olisi puhdas pulmunen iljettävässä rahanputsauksessa. Tällaisen käytöksen jälkeen on turha hurskastella huolella, jota presidentti tuntee tuntevansa pankkikriisissä omaisuutensa ja terveytensä menettäneitä kohtaan. Nettisanomat.com 7. joulukuuta 1999 Pertti Manninen
Lue myös Ahtisaaren luottomiehen Matti Ahteen toilailuista: |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
OIKAISU:
Lue ainutlaatuinen kirje! Ystävättäreni käytyä sivuillanne, hän huomasi mielenkiintoisen jutun mielenkiintoisesta persoonasta, Hannes Kulvikista. Koska toimeksiannostani on kulunut riittävästi aikaa ja asiat näyttävät siellä Suomessakin päättyneen voinen kuitenkin oikaista virheellisen tietonne: Hannes Kulvik operoi nimenomaan Jersey-saarilla ja hänen toimensa olivat samantapaisia kuin muidenkin rahojen piilottajien. Jerseyn saaret ovat tunnetut siitä, että tieto täällä pysyy visusti salassa. Ainoana poikkeuksena ovat murhajutut ja erittäin raskaat talousrikokset, jos jonkun maan hallitus pystyy osoittamaan, että syylliseksi epäilty on sekaantunut törkeään rikokseen kotimaassaan. Näin ei kuitenkaan ollut Hannes Kulvikin laita ja Suomen viranomaiset olivat itse asiassa haluttomia selvittämään juttua, joka olisi ollut liian rankkaa luettavaa, jos juttu olisi todellisuudessa selvinnyt. Liian suuret herrat olivat sekaantuneet juttuun. Jutun selviäminen olisi vaikuttanut jopa yhteiskuntarauhaan maassanne. Niinpä katsottiin tarkoituksenmukaisesti hoitaa tämäkin pankkikriisinne sivujuonne samalla tapaa kuin koko pankkikriisi hoidettiin maassanne: Perusteita ei tahdottu selvittää ja kärsimään joutuneita ei hädän hetkellä tahtonut kukaan puolustaa. Pankkikriisin varjolla siivottiin monta haisevaa pesää ja Kulvikin juttu on vain yksi monista Suomesta käsin työstetty rahankätkentäjuttu Jerseyn saarilla. Toivon, että oikaisuni auttaa Teitä, Herra päätoimittaja, pistämään Kulvikin juttu Jerseyn saarten arvoa-ansaitsevaan toimintaan todellisia rikollisia vastaan. Jersey, 12. joulukuuta 1999 Teidän Jim Bercerag, oikeuden palvelija. PS. Ystävättäreni on ilahtunut lehdestänne ja lukee sen joka viikko. Sama." nettisanomat.com 17. joulukuuta 1999 pm Lue lisää! Lue lisää pankkituesta!. Hakemistoon! Ja edellisistä lehdistä, joiden sisällysluettelo alempana! TAUSTAA:
Muut lehdet: Taloussanomat Hannes Kulvikin uraputki: Käräjäsalista Linnan juhliin. Katkelma kirjoituksesta Taloussanomissa 11.12.1999.
"Tekniikan tohtori Hannes Kulvik tuli julkisuuteen viime vuosikymmenen lopulla ns. Kouri-kauppojen yhteydessä. Koppilaiseen piiriin kuuluneen Sponsor-kehitysyhtiön toimitusjohtajana toiminut Kulvik keräsi edustamalleen Khotsolle yli sadan miljoonan markan voitto-osuuden, kun Kulvik ja Pentti Kouri toimivat välikäsinä SYP:n ja KOP:n järjestellessä toistensa vakuutusyhtiö- ja teollisuusomistuksia. Kulvik ja Kouri riitaantuivat... Kulvikin ja verottajan oikeudenkäynti kesti kahdeksan vuotta, minkä ajan Kulvik on asunut Sveitsissä... Maanantaina Kulvik astui taas julkisuuteen. Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnassa Kulvik paljasti keskustelleensa presidentti Martti Ahtisaaren kanssa tämän kauden aikana talouden ja politiikan näköaloista..." Muut lehdet: Taloussanomat |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Date: Wed, 29 Dec 1999 12:28:08 Lukijan kirje: -Rehn on Eduskunnan ainoan yksikielisen -ruotsinkielisen puolueen RKP:n jäsen. -Halonen on kaksikielisestä perheestä-tiukka valtion holhouksen kannattaja koulujen kielten opetuksessa. -Hautala puhuu kaikista muista vähemmistöistä lämpimästi paitsi siitä vähemmistöstä joka ei halua osata ruotsia. -Uosukainen on tuuliviiri rauhaton-tänään vastaan-huomenna puolesta. Vaalikoneet eivät kysy ehdokkaiden kantaa pakkoruotsiin. Syy: liian poliittinen aihe. Lisäksi-kiinnostaa kansaa. nn.. lue myös:
Kysymys presidenttiehdokkaille: Karjala - Nato - Pakkoruotsi selkiintymässä. Presidentinvaalit käynnisssä! |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Isonnettuina. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher:
nettisanomat @hotmail.com |
Haku: "KESKIVIIKKO - & sana" |
Edellinen | Jokaiselle etusivulle: Linkit | Seuraava |
N:o 2903 - 27. vuosi |
2024 |
Huhtikuu 17.4
Keskiviikko Nettisanomat.com vuodesta 1999 |
ETUSIVU |
17.4.2024. Autot 1956 ja 2024. 2024. Osakuva Iltalehdessä 13.4.2024 julkaistusta kuvasta, joka kertoi verollepanosta. Hymyt poiminut Pertti Manninen. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher:
nettisanomat @hotmail.com |
Haku: "KESKIVIIKKO - & sana" |
Naakat. Sale. Suomi. Lippu ei liehu nyt. Uusimaa. Kirkkonummi. Tori. Tiistaina 9.4.2024 13:26. Kuva Pertti Manninen. Oi maamme Kohta maaleja tehdään. Suomi- Italia: 2-1!. Uusimaa. Helsinki. Olympiastadion. Yle suora. Tiistai 9.4.2024 19:11. Kuvat Pertti Manninen. Fratelli d'Italia Kurkia pellolla. Kurkipari valitsemallaan pellolla hiukan paikkaansa muuttaen. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Keskiviikko 10.4.2024 12:28. Kuvat Pertti Manninen. Näin on ... Näin Suomi varautui kulisseissa Venäjän uhkaan. - Näin paljon suosikkituotteesi hinnat ovat nousseet. Ilta-Sanomat. Iltalehti. Keskiviikko 10.4.2024 14:52. Uusimaa. Kirkkonummi. Veikkola. S-Market. Kuva Pertti Manninen. Kokoontumista Fasaani ja sepelkyyhky samalla apajalla. Iloa ja surua. |
13.4.2024. 107 YLE TEKSTI-TV 12.04.19:10:0 KOTIMAA YLE PERJANTAI Runoilija Pentti Saaritsa kuollut Runoilija ja suomentaja Pentti Saaritsa on kuollut 82-vuotiaana sairaalassa Helsingissä. Helsingin Kalliossa kasvanut Saaritsa teki läpimurtonsa runoilijana ja suomentajana 1960-luvulla. Hän oli suomentajana latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden asiantuntija. Saaritsan laajaan tuotantoon kuuluu yli 20 runoteosta, lähes sata suomennettua teosta ja useita satoja laulutekstejä ja laulujen käännöksiä. Hänet on palkittu sekä kääntäjien että kirjallisuuden valtionpalkinnoilla. 110 200
Pentti Saaritsa Nettisanomissa.
Nettisanomat Keskiviikko 2007-05-30. Claes Andersson 70 v. (s. 1937-05-30) Runo Claes Anderssonin kokoelmasta Runoja meren pohjalta, WSOY 1996. Käännös Pentti Saaritsa. http://www.nettisanomat.com/2007/05/30/etusivu.htm Lauantai 2010-03-13 klo 11:29 Talo ja sali on remontoitu komeaksi. Aikoinaan ennen remonttia pidimme siellä useita työpaikan kokouksia kun pomolla, Tieteellisten kirjastojen atk-yksikön johtajalla, Seppo Vuorisella, oli silmää käyttää hyväkseen vanhoja arvokkaita tiloja. Täällä muuten pidettiin myös sotasyyllisyysoikeudenkäynti, joiden tuomioiden purkamista nyt vaaditaan tai ainakin esitetään. Pääministeri Martti Vanhasen mielestä kunniaa ei tarvitse palauttaa, koska sitä ei koskaan ole poisotettukaan. Onhan sekin selitys, mutta väärä epäoikeudenmukainen tuomio jää sitten voimaan. Onko sekään oikein? Olen muuten puristanut yhden tuomitun kättä, kun vielä 60-luvun alussa Helsingin yliopiston rehtorina ollut Edvin Linkomies toivotti kaikki uudet ylioppilaat kädestä pitäen yliopistoon. Meillä piti olla puku päällä ja ravatit kaulassa ja anekdoottina kerrottakoon, että Reijo Laatunen ja Pentti Saaritsa tulivat villapaidoissa ja ylivahtimestari piilotti heidät joukon taakse. Isäni osallistui Talvisotaan, tuli takaisin ja jatkosodan aikana synnyin. Pertti Manninen. Teksti valmistui lopulliseen muotoonsa perjantaina 2010-03-19 klo 18:52
|
28.3.2024. 3. tuhti 2004. "Meillä on nyt maa, jossa hallitus on edistänyt ja erittäin lämpimästi kannustanut alkoholin nauttimista." - "Meillä on vastuuton alkoholi- 2004. Tutkija vaatii viinaveron nostoa heti. - Kotihälytykset lisääntyneet jopa viidenneksen viimevuodesta
2012. Ryyppämisen haitat viisin-
Kiirastorstaina 28.3.2024. 2024. Pääministeri Petteri Orpo
Tämä oli 3. tuhti lukupaketti kiirastorstaina 2024. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher:
nettisanomat @hotmail.com |
Haku: "KESKIVIIKKO - & sana" |
Pääkirjoitus. Pysäyttäkää Stubb ajoissa! |
Poliitikko ja aktivisti |
27.3.2024.Etelään. |
26.3.2024. |
25.3.2024. Luonnon salaisuudet. |
25.3.2024. Luonnon salaisuudet. |
Luonnon salaisuudet Yhteisnäyttely 22.3 - 11.4 Tämä näyttely on koottu Kirkkojärven koulun 7a:n ja 8 lk:n valinnaisryhmien ja Lagstadin koulun valinnaisryhmän (8-9) kuvataiteen töistä. Uusimaa. Espoo. Keskus. Uimahalli - Kuninkaantien lukio maanantaina 25.3.2024 14:06. Kuvat Pertti Manninen. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher:
nettisanomat @hotmail.com |
Haku: "KESKIVIIKKO - & sana" |
22.3.2024. Vielä hanki kantaa. |
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!
|
|
Nettisanomat Viikkosanomat Sanomanetti Kuvasanomat Sanomatori Härkää sarvista 12.fi |
Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä. 19.3. Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. Minna Canth |
Äänekoski 19. maaliskuuta 2004. 23:n linja-autoturmassa menehtyneen muistolle. Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen. |
Aurinkolaulu On monta uskoa päällä maan Eino Leino, osia Aurinkolaulusta |
Ensimmäinen vsk. 1999. Linkki joka lehteen. Ensimmäinen vsk. 1999. Linkki joka lehteen. |
Toinen Toinen vsk. 2000. Linkki joka lehteen. |
Itse tanssihan oli sitten vilinää ylös alas välillä runkoja vaihdellen! |
Maaliskuun lehtiä 2024. |
|
Nykyaika nyt! |
|
Päivän pupu |
14.3.2024
|
Päivän pienimmät |
Pääkirjoitus. Työtä! Viimeisin aiheeseen liittyvä on jo reilun kuukauden takaa, torstailta 1.2.2024 "Pääkirjoitus. Niinistön perintö": Presidentti Sauli Niinistö avusti vuosi sitten omilla puheillaan valtion velkaantumisesta nykyisen hallituskoaliition valtaan. Vaikka nykyinen hallitus ei perännykään ja saavuttanee selkävoiton työväestöstä, niin Suomi joutuu kuitenkin sellaiseen katkeruuden kierteeseen, ettei se presidentille kunniaksi ole." Tässä nyt sitten ollaan. Lakkoillaan ja "neuvotellaan" ja periksi ei anneta. Näiden ensimmäisten kirjoitusten jälkeen on satoja kirjoituksia ja linkkejä tarjolla. Nopeasti vilkaisten sama meno on jatkunut jo viime vuosituhannelta alkaen vuodesta toiseen, samanlaisena. |
|
Työtä! http://www.nettisanomat.com/aihe/tyota/es.htm |
|
Ministeri Perho ja Helsingin Sanomat työttömien nuorten kimpussa. Lue! Professori Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa. Lue! |
Nettisanomat Viikkosanomat Sanomanetti Kuvasanomat Sanomatori Härkää sarvista 12.fi |
Neljä naurettavaa naapuria eli Duck Soup (1933). Marx-veljekset. A-Talk torstaina 14.3.2024. ilmiliitossa ovat myös maan hallitus ja poliittinen oppositio valmistautunut näin kovaan turbulenttiin työmarkkinoille vai tuliko yllärinä ... Lue kokonaan! hallituksen vastuulla on se että nykyinen raju velkaantumisvauhti ei voi jatkua se vaatii työllisyyden parantumista se vaatii sopeutusta ja jos näihin tuodaan vaihtoehtoiset keinot homma toimii Kiitoksia tästä oli Tosiaan huomenna viimeinen sana kysyy" A-Talk torstaina 14.3.2024. Tekstintunnistuksella sarjasta Epätäydellinen maailma. Sotaan, lähdemme sotaan! |
Edellinen | Jokaiselle etusivulle: Linkit | Seuraava |
21.3.2024. Poliitikko ja aktivisti |
21.3.2024. Mikäli presidentillä on valta ja oikeus kirjoittaa tällainen sopimus, niin lakia pitää kiireen vilkkaa muuttaa. Sopimushan on käytännössä sodanjulistus Venäjälle. Diplomaattiset suhteethan katkaistiin heti kolmen päivän jälkeen Venäjälle sen hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022. Silloin hallitus ja presidentti Sauli Niinistö päättivät aseiden viemisestä sotaa käyvään maahan, antoivat luvan Suomen määräysvallassa olleiden tykkien lähettämisestä sotatoimialueelle. Nyt nykyinen presidentti Alexander Stubb menee militarismissaan vielä pidemmälle, sitoo Suomen vuosiksi sotaan. Valta Suomessa kuuluu kansalle, joka on valinnut eduskunnan jäsenet, jotka käyttävät valtaa, silloin kun he ovat eri mieltä presidentin kanssa jostakin asiasta. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Torstai 21.3.2024 19:57. Neljä naurettavaa naapuria eli Duck Soup (1933). Marx-veljekset. Lue myös! Helmikuun 27. päivä 2022.Suomi lähettää tykkejä sotaan Kuva: Puolustusvoimat. Pääkirjoitus sunnuntaina 27.2. http://www.nettisanomat.com/2022/02/27/etusivu.html |
21.3.2024. Poliitikko ja aktivisti "... Paavo Lipposen hallitukseen 1995. Alho tuli toiseksi valtiovarainministeriksi. Siitä tuli hänen elämänsä taitekohta, hyvässä ja pahassa. Ministeriä riepoteltiin niin Suomen markan ERM- kytkennän kuin Ulf Sundqvistin korvaussopimuksen vuoksi. Viimeksi mainittu kohu paisui niin villiksi että Alho erosi syksyllä 1997. Lainvalvojat totesivat hänen toimineen molemmisssa kysymyksissä lainmukaisesti - mutta niin paljon jälkikäteen, että ketä se enää auttoi. Ero oli tosiasia. "Ohjenuorani on väkivallaton sodanvastaisuus ja rauhantyö, eikä se näinä militaristisina aikoina toden totta ole valtavirtaa. Politiikan turvallistaminen (securitization) ja yksisilmäiset propagandapuheet jarruttavat keskustelua kaikkein välttämättömimmistä kysymyksistä", hän huomauttaa. Esimerkiksi ydinasepelote ei Alhon mukaan ole mikään olankohoutusasia, kuten ei ole ydinasevalvonnan yleinen rapautuminenkaan. Mutta tällä hetkellä viholliskuvat peittoavat maailman kollektiivisen turvallisuuden vaatimukset. "Luotan joka tapauksessa, että järkevän rauhanpolitiikan aika on vielä edessä." Mitä sanoisit 20 vuotiaalle itsellesi? Poliitikko ja aktivisti Lue myös! Pääkirjoitus. Presidentin ja presidenttiehdokkaiden kannat Suomeen sijoitettaviin ydinaseisiin: Niinistö ja Haavisto: Ei. - Stubb: Kyllä. 09.02.2024 Lue myös! Nettisanomat |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher:
nettisanomat @hotmail.com |
Haku: "KESKIVIIKKO - & sana" |
Kaikki kuvat torstaina 14.3
Liukasta on! Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. Sale ja torin raitti. |
|
20 vuotta sitten 4.3.2004 |
|
20 vuotta sitten 11.3.2004 |
|
Nykyaika nyt! |
|
Nato: Helsingin Sanomat. Nato- ja EU- sotilasliittoartikkelit. Tuomas Tonteri-linkki. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
20 vuotta sitten 4.3.2004 |
20 vuotta sitten 11.3.2004 Lue! |
Nykyaika nyt! |
|
hakemisto | kaikki lehdet | edellinen | seuraava |
NYKYAIKA CHARLES CHAPLIN 1936 |
|||
perjantaina 26.11.99 |
http://www.nettisanomat.com/aihe/tyota/es.htm |
|
Työtä! Pääkirjoitus |
Kuva Kansainvälisen naistenpäivän pyöräilyä 2006. Kuva Päivän pienimmät. |
Pääkirjoitus. Työtä! Viimeisin aiheeseen liittyvä on jo reilun kuukauden takaa, torstailta 1.2.2024 "Pääkirjoitus. Niinistön perintö": Presidentti Sauli Niinistö avusti vuosi sitten omilla puheillaan valtion velkaantumisesta nykyisen hallituskoaliition valtaan. Vaikka nykyinen hallitus ei perännykään ja saavuttanee selkävoiton työväestöstä, niin Suomi joutuu kuitenkin sellaiseen katkeruuden kierteeseen, ettei se presidentille kunniaksi ole." Tässä nyt sitten ollaan. Lakkoillaan ja "neuvotellaan" ja periksi ei anneta. Näiden ensimmäisten kirjoitusten jälkeen on satoja kirjoituksia ja linkkejä tarjolla. Nopeasti vilkaisten sama meno on jatkunut jo viime vuosituhannelta alkaen vuodesta toiseen, samanlaisena. |
|
Työtä! http://www.nettisanomat.com/aihe/tyota/es.htm |
|
Ministeri Perho ja Helsingin Sanomat työttömien nuorten kimpussa. Lue! Professori Pehkonen pitkäaikaistyöttömien kimpussa. Lue! |
Kansainvälinen naistenpäivä, Kansainvälisen naistenpäivän pyöräilyä kirkkaan kirpeänä pakkaspäivänä Suomessa. |
Kuvasarja Valitut viikot. 2000-2024. Maaliskuun alku. |
Ukraina. Ylen aamu-uutiset 24.2.2022 ja 24.2.2024 puheentunnistuksella. |
Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä 28.2. Kuvat |
Ukraina. Ylen aamu-uutiset 24.2.2022 ja 24.2.2024 puheentunnistuksella. |
Krim maaliskuussa 2014. |
Krim maaliskuussa 2014. |
Nettisanomat Viikkosanomat Sanomanetti Kuvasanomat Sanomatori Härkää sarvista 12.fi |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com Julkaisija - Publisher:
nettisanomat @hotmail.com |
Haku: "nettisanomat & sana" |
Tässä ajassa ja ympäristössä Yle teksti-tv 01.03. 11:53:23 ... Tässä ajassa ja ympäristössä JA DOT Yle.fi Kuvat perjantaina 1.3.2024 11:53- 12:22 ja viimeinen 12:42. Ruudulta Pertti Manninen. |
Lue myös! Barely 10% of Europeans believe Ukraine can still defeat Russia, finds poll |
Arkisto. 27.2.2022 |
|
22 vuotta sitten. Tsetsenia: Äidit hakevat varusmiespoikiaan pois sodasta. Arkisto 29.10.1999. Lue! |
|
Helmikuun 27. päivä 2022. Suomi tarvitsee Saksan kannan kertoakseen Virolle, voiko Viro antaa suomalaisten Viroon myymät tykit Ukrainalle. Ylen tietojen mukaan Suomelle on vahvistettu, että Saksan ratkaisu on myönteinen. Saksan kanta ei ole vielä virallisesti saapunut Suomelle. Ulkoministeriö antoi aiemmin lausunnon, että sillä ei ole mitään tykkien luovutusta vastaan. Ylen tietojen mukaan puolustusministeriö on samalla kannalla. Tämä tarkoittaa, että puolustusministeriö tulee tekemään myönteisen päätöksen Viron vientiluvasta, Ylelle kerrotaan." Pääkirjoitus. Olisi lupa vaikka Paavilta, niin Suomen hallitus pääministeri Marinin johdolla ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö siis katsovat sopivaksi lähettää Suomen päätösvallassa olevia aseita sotatoimialueelle. Maailma on raaka. Tappaminen kuitenkaan lopu tappamalla ja näillä Niinistön ja Marinin lähettämillä aseilla sitten tapetaan venäläisiä sotilaita ja varmaan myös ukrainalaisiakin ja siviiliväestöä. Ei niiden osumatarkkuus ole 100 prosenttia ja sodassa ne voivat pian olla vastapuolenkin käytössä. Historia tulee kertomaan oliko Suomen hallituksen osumatarkkuus tässä asiassa paikallaan. Pääkirjoitus. Pertti Manninen sunnuntaina 27.2.2022 11:39. Lainaus ja kuva Ylen artikkelista: Venäjän hyökkäys |
|
Arkisto. 27.2.2022 |
Ukraina. Ylen aamu-uutiset 24.2.2022 ja 24.2.2024 puheentunnistuksella. |
Krim maaliskuussa 2014. |
22 vuotta ja 4 kuukautta sitten 28.10.1999. Tsetsenia: Äidit hakevat varusmiespoikiaan pois sodasta. "Lomalle ei kukaan pääse, koska kukaan ei lomalta palaa" Kysymys nuorelle sotilaalle: Ajankohtainen kakkonen Ylen TV2 tiistaina 26.10.1999 YK:n rauhanviikolla. Aikamme ilmiöitä. Nettisanomat torstaina syyskuun 30. päivänä 1999 |
24.2.2024
Barely 10% of Europeans believe Ukraine can still defeat Russia, finds poll The Guardian |
Perjantaina 16 helmikuuta 2024. |
Presidentinvaalit 2024. |
Presidentinvaalit 2024. |
Presidentinvaalit 2024. Tulos. Ydinasehaukka voitti. Lue! Alexander Stubb 51,6 % Hyväksyttyjä ääniä 3 051 759 Kaikki äänioikeutetut STUBB 34,7 % - Haavisto 34,5 % - EI ÄÄNESTÄNYT 30,4 % Tikka ja kottarainen sekä talitintit aamulla tankkauspuuhissa. Linnut. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Maanantai 02.02.2024 08:42. Kuva Pertti Manninen. |
Presidentinvaalit 2024. |
Kumpi ja Kampi tappelivat. Kumpi voitti? "... Lapset sanovat silti aina että voittaja on "Kumpi". Ehkä tämä johtuu siitä, että he eivät ole vielä saastuttaneet ajattelukykyään ja tervettä järkeään filosofialla tai teologialla." - Hikipedia: https://hikipedia.info/wiki/Kumpi_ja_Kampi_tappeli,_kumpi_voitti%3F Kuva: Jänönen hämärässä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal perjantaina 09.02.2024 17:23. Pertti Manninen. |
Presidentin ja presidenttiehdokkaiden kannat Suomeen sijoitettaviin ydinaseisiin: Niinistö ja Haavisto: Ei. - Stubb: Kyllä. Pääkirjoitus perjantaina 09.02.2024. Toinen asia on sitten se, että Suomi on "piiloutunut Naton seläntaakse" ydinasekieltosopimukseen liittyvässä kannassaan. Artikkeli Tässähän selvästi kerrotaan Suomen kanta ja siitä on vastuussa myös presidentti Sauli Niinistö. Arkistosta nyt kuitenkin löytyi myös sellaista, että Niinistö olisi pyytänyt ensimmäisen presidenttikautensa lopulla pohtimaan asiaa. Artikkeli No pohdintaa ei sitten tapahtunut ja Niinistö on hyväksynyt pohtimatta jättämisen myös toisella 6-vuotiskaudellaan Hän siis kannattaa ydinaseita. Pääkirjoitus. Perjantaina 09.02.2024 12:10, kaksi päivää ennen ydinasepresidentin tai ei-ydinasepresidentin valitsemista. Arkistokuva. |
Arvaa mitä kuvassa tapahtuu? |
Helmikuun 6. päivä 2024. Saamelaisten kansallispäivä 2012 ja 2024 Kuvat |
Palanen kuvasta: E. J. LÖFGREN: JOHAN LUDVIG RUNEBERG. Öljymaalaus 1861. Helsingin Yliopisto. Lue! |
03.02.2024. Ydinaseet. Niinistö ja Stubb: Kyllä, Haavisto: Ei. Ydinasekieltosopimuksen puolesta kampanjoitiin New Yorkissa. KU 16.12.2023. Tuula Kärki Kati Juva on pettynyt Suomen toimintaan ydinasekiellon suhteen. Juva on suomalainen lääkäri, joka oli kansalaisjärjestön edustajana seuraamassa runsas viikko sitten päättynyttä Yhdistyneitten kansakuntien eli YK:n ydinasekieltosopimuksen sopijaosapuolten kokousta New Yorkissa. Tämä oli toinen kokous ja Suomi ei osallistunut siihen lainkaan, vaikka oli ensimmäisessä kokouksessa tarkkailijana. Tätä Juva pitää valitettavana. Juva arvioi, että Suomi on muuttanut suhtautumistaan ydinaseisiin ja aseistariisuntaan viime vuosina. ”On epädemokraattista, että muutama henkilö voi vastata koko ihmiskunnan henkiinjäämisestä.” – Kanta on muuttunut aiempaa kielteisemmäksi ydinasekiellolle. Nyt piiloudutaan Naton selän taakse ja Naton ydinasesateenvarjon alle, hän sanoo. Juva on vaikuttanut vuosikymmeniä, 1980-luvun alusta lähtien Lääkärin sosiaalinen vastuu -järjestössä, joka toimii ydinaseita vastaan. Nyt hän on yksi sen kansainvälisen kattojärjestön neljästä puheenjohtajasta. Järjestö on International Physicians for the Prevention of Nuclear War -järjestön (IPPNW). Järjestö oli mukana ydinaseita vastustavassa kampanjassa, joka sai vuonna 2017 Nobelin rauhanpalkinnon . Juva on entinen SKDL:n ja Vihreiden kuntapoliitikko Helsingistä. Suomen kanta muuttunutPoissaoloa ydinasekieltokokouksesta on perusteltu sillä, että Suomi on nyt Nato-maa. Ydinasekieltosopimuksen on allekirjoittanut 93 ja ratifioinut 69 maata, tosin ei yksikään sotilasliitto Naton jäsenmaa. – Kokouksessa oli kuitenkin kymmeniä maita tarkkailijoina, myös Nato-maat Belgia, Norja ja Saksa, Juva huomauttaa. Suomen muuttunut suhtautuminen on näkynyt myös YK:n yleiskokouksissa. Aiemmin Suomi on suhtautunut ydinasekieltosopimukseen liittyviin päätöslauselmiin neutraalisti ja äänestänyt tyhjää. – Nykyisin Suomi äänestää vastaan eli vastustaa sopimusta, Juva toteaa. Hänestä erityisen harmillinen on Suomen suhtautuminen Yhdistyneitten kansakuntien päätöslauselmaan ydinaseiden humanitäärisestä vaikutuksista. Siinä sanotaan, että ydinaseita ei pidä käyttää missään olosuhteissa. – Suomi ei tue tätä. Haluaisinkin tietää, missä olosuhteissa Suomen ulkopoliittisen johdon mielestä ydinaseita voisi käyttää, Juva sanoo. KU 16.12.2023. Kokonaan Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Klo 21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen
|
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo 21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen, |
Saamelaisten kansallispäivä 2012 ja 2024 Kuvat |
Helmikuun 6. päivä 2024. Helmikuun 6. päivänä 2024. |
Uusimaa. Kirkkonummi. Uimahalli. Tiistai 6.2.2024 13:35 ja 13:47. Pertti Manninen. |
- Kulkijan kuvia. Aurinkokin pilkistää hiukan. Kuvat
|
Kulkijan kuvia sunnuntaina 4.2.2024. Aurinkokin pilkistää hiukan. Kuvat |
- Niinistökin joutui vielä viime hetkillä myrskyn silmään. Lue!
|
Niinistökin joutui vielä viime hetkillä myrskyn silmään, tahtoen tai tahtomattaan? IL torstaina 1.2.2024 13:04. |
Koululaiset suunnistavat urheilupuiston ladulle aika liukkaassa ja harmaassakin kelissä. Uusimaa. Kirkkonummi. Veikkola. Keskiviikkona 31.1.2024 13:20. Kuva Pertti Manninen. |
Pikkupeurat ovat löytäneet lintujen ruokintapaikan, aikansa viihtyvät ja toinenkin ihan ikkunan alle tullut lähtee lopulta pois reippaasti loikkien, kun huomaa jotakin liikettä.
Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Sunnuntaina 28.1.2024 15:00 ja 15:31. Kuvat Pertti Manninen. |
Jutta ja Aaltola riekaleina. |
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: Yle sunnuntaina 21.1.2024 16:56. |
- Slava Ukraini - Lunta tuiskuaa - Yhdistävä Förerande Stubb. Kuvat - Uni ja sen tulkinta 16.1. Lue! - "Päätöntä menoa" 2018. Jutta mukana Saulin kampanjassa Kuvat - Jänönen ja ehdokkaat. Kuva - Raketti, suihku, tussahdus? Kuvat - Kiekkofaneja 2013 ja 2024. Kuvat - Matkalla tammikuun 13. 2000-2024 - Kallion kirkko 1956 ja 2024. Kuvat |
Kulkijan kuvia torstaina 18.1.2024. Kirkkonummen asemalla 12:20. |
- Uni ja sen tulkinta 16.1. Lue! - "Päätöntä menoa" 2018. Jutta mukana Saulin kampanjassa Kuvat - Jänönen ja ehdokkaat. Kuva - Raketti, suihku, tussahdus? Kuvat - Kiekkofaneja 2013 ja 2024. Kuvat - Matkalla tammikuun 13. 2000-2024 - Kallion kirkko 1956 ja 2024. Kuvat |
Uni ja sen tulkinta 16.1.2024. Uni Unen selitys Unen tulkinta
Jälkiä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Piha. Tiistai 16.1.2024 16:09. Pertti Manninen. |
Sauli Niinistön kampanja-avaus Helsingin narinkka-torilla. Kuvat |
Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli HAPPY NEW YEAR Gold Rush - Kultakuume Charlie Chaplin 1925. |
2024. |
"Päätöntä menoa" 2018. Jutta mukana Saulin kampanjassa Kuvat 2024. Jänönen ja ehdokkaat Kuva Raketti, suihku, tussahdus? Kuvat Kiekkofaneja 2013 ja 2024. Kuvat |
Mutustelu 42 päivää ennen vaalipäivää 28.1.2024. Suunta edelliseen Ylen gallupista tänään. 22 Alexander Stubb
18 Pekka Haavisto
13 Jussi Halla-aho
8 Mika Aaltola
8 Li Andersson
8 Olli Rehn
7 Jutta Urpilainen
3 Sari Essayah
3 Harry Harkimo
0 Mustat hevoset
Mutustelu 42 päivää ennen vaalipäivää 28.1.2024. Suunta edelliseen Ylen gallupista tänään. Mutustelun virrhemarginaali on 5, ainakin! Mutustelusta vastaa Pertti Manninen keskiviikkona 13.12.2023 17:49. |
Loppiaismatkalla 2000-2024. |
|
Lintuja pitkin päivää uuden vuoden aattona 31.12.2023. Närhet 11:36 Kottarainen 15:36 |
Kuvia Charles Chaplinin elokuvasta Kultakuume, The Gold Rush, USA 1925. Yle Teeman lähetyksestä joulupäivänä 25.12.2020 12:48. Pertti Manninen.
|
Hämeenlinnassa 11:54 ja 11:57. Tikkurilassa 12:45 Matkalla keskiviikkona 27.12.2023. |
Henri puhdistaa Nykäsen Höyhen-patsaan suksia saavutustekstejä etsien. Jyväskylä. Hippos. Köyhälampi. Lauantai 23.12.2023 klo 13:10. Kuva Pertti Manninen. |
Kylmä jouluaatto Jyväskylässä toi mukanaan lumisen maiseman ja järvien jäätyneet pinnat. Pieni joukko ystäviä päätti tehdä päivästä ikimuistoisen aloittamalla sen avantouinnilla Jyväsjärvellä. Ranta oli hiljainen, kun he astuivat ulos pukukopista, höyryävä järvi edessään. Vesi tuntui jääkylmältä, kun he hyppäsivät rohkeasti avantoon. Hetken kuluttua jännitys väistyi ja tilalle tuli virkistävä tunne. Jouluaattona, järvellä uiden, he kokivat yhteisön voiman ja luonnon kauneuden. Kun he palasivat rantaan, lunta pyrytti hiljalleen. Yhdessä he kuivasivat itsensä ja hymyilivät, tietäen, että tästä alkoi ainutlaatuinen joulu Jyväskylässä – järvien ja ystävien lumoavassa syleilyssä. |
Erika pyysi jouluaattona kolme sanaa. Valitsin sanat: Joulu, Jyväskylä ja uinti. "Tekoäly" teki sitten näistä pienen joulukertomuksen, jonka sain puhelimeeni 23.12.2023 klo 9:57. Hämmästys Pertti Manninen. |
20.12.2023. Taantumista. |
Vihdoinkin lunta, reilusti. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantaina 15.12.2023 11:50. Kuva Pertti Manninen. |
Saarisesta 27.3.2008 Lue |
Pupuista ja kanoista 27.3.2008 Lue |
Törhösestä 18.12.2023 Lue |
20 vuotta sitten 18.12.2003. |
Saddam on vangittu. |
10 vuotta sitten 17.12.2013. |
Harrastakaa! |
Niinistöstä 1.11.2023 Lue |
Atomipommista |
Arkisto. Kaikki Niinistöstä, täällä. Presidenttipeli 1999. Kansallis-omaisuuden hävittäminen 1999- |
Urpilaisesta 17.5.2013 Lue |
Venizelosista 17.5.2013 Lue |
Haavistosta 26.1.2012 Lue |
Niinistöstä 26.1.2012 Lue |
Stubbista 23.11.2014 Lue |
Rinteestä 23.11.2014 Lue |
Tuulesta 13.12.2023 Lue |
10 vuotta sitten Talvivaaran mannekiinit: presidentti Sauli Niinistö ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki. 10.12.2013. Lue! |
Sotaan, lähdemme sotaan! Ihmisiä vuosia elämää. Vuodet 1999-2023. Joulukuun 6 tienoilla. Sarja. Ihmisiä vuosia elämää. |
Torstai 7.12.2023. |
Ihmisiä vuosia elämää. Vuodet 1999-2023. Marraskuun 25 tienoilla. Sarja
1999- 2023 Sarja |
Torstai 30.11.2023.
28.7.1999. Presidenttipeli. 5.8.1999. Valtiovarain-ministeri. |
20 vuotta sitten 2.10.2003. Sarjakuva. Moe työvoimatoimistossa - By Matti Reijonen - Onko tällä hetkellä enää IT-ala kasvussa? - Entäs se paljon puhuttu YT-ala? Siellä taitaa pyyhkiä
nyt hyvin. Kasvunäkymät YT-alalla taitavat olla rajattomat. Siellä
kaivataan varmaan rautaisia YT-alan ammalaisia? http://www.nettisanomat.com/2003/10/02/sarjakuvamoe.htm Arkisto. 20 vuotta sitten torstaina 2.10.2003. |
2001. Matkalla ... Lue! |
1999. Matkalla ... Lue! |
2000. Matkalla ... Lue! |
1999. Matkalla ... Lue! |
Vuonna 2000 marraskuussa Lue! |
27.10.2009. "Nämä herrat molemmat vakuuttavat, että Venäjän sijoitukset ovat turvallisia ja joskus tuottavia. Pahin kauhuskenaario on tietenkin se, että suuruudeltaan Saksan UMTS-seikkailujen suuruiset sijoitukset menettävät arvonsa tai niihin joudutaan jatkuvasti pumppaamaan uutta rahaa ja tulevat sähköäkäyttävien kansalaisten maksettaviksi." Lue! |
YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - |
YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - |
YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - |
YK:n päivä 1999 - 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 - 2008 - 2009 - 2010 - 2011 - 2012 - 2013 - 2014 - 2015 - 2016 - 2017 - 2018 - 2019 - 2020 - 2021 - 2022 - 2023 |
Kuvia YK:n päivänä 2023. Kuvat |
20 vuotta sitten 9.10.2003. - Irakissa tappaminen jatkuu - Irak: Bush pyytää Yk:ta apuun - NATO. Vauhtia Suomessa. Kahdeksan kirjoitusta viikossa HS:ssä. Lukujärjestys |
Tiistai 17.10.2023. Asunnottomien yö 17.10. Arkistosta vuodelta 2005:
Alkuperäinen sivu: |
Aleksis Kivi. Seitsemän veljestä 1870. SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen. |
2.10- 6.10. Sarjakuva Moe vuodelta 2003. Moe1 - Moe2 - Moe3 - Moe4 - Moe5. |
Nettisanomia heinä - elo - syys 1999. |
20 vuotta sitten 9.10.2003. - Irakissa tappaminen jatkuu - Irak: Bush pyytää Yk:ta apuun - NATO. Vauhtia Suomessa. Kahdeksan kirjoitusta viikossa HS:ssä. Lukujärjestys |
20 vuotta sitten 25.9.2003. - Irakissa tappaminen ... jatkuu - Uskaltaako Ahtisaari mennä Bagdadiin? Lue! - Kesän kuvia. Sarja2 |
20 vuotta sitten 25.9.2003. - Irakissa tappaminen, joukkotuhoaseiden etsintä ja hallinnon pystytys jatkuu. - Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin? Lue! - Kesän kuvia. Suomenlinnassa. Sarja2. - Sarja3. |
Sunnuntaina 10.9.2023. |
Helsinki 1952: "Jenkkineekeri ei kuitenkaan saa sisään lopullista tyrmäysiskua". |
20 vuotta sitten 18.9.2003. - Irakissa tappaminen, joukkotuhoaseiden etsintä ja hallinnon pystytys jatkuu. - Kesä, aina yhtä ihana! Pääkirjoitus. - Moe haluatko miljönääriksi-ohjelman juontajana Sarjakuva. - Kesän kuvia. Suomenlinnassa. Kuvat |
20 vuotta sitten 4.9.2003 - Hän ottaa vastuun - mutta mistä? Blair - Bergholm: Jäähyväiset Lipposelle! - Sarjakuva! Moe Ranskassa. Lue! |
Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan. | ||
Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi. | ||
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa! |
Torstaina 24.8.2023. |
Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo |
Veri. Koichi Tokuno, poika (5. luokalla v. 1945). Runo |
20 vuotta sitten 17.7.2003. Pääkirjoitus Lue! - Bisquit. Isänmaan palturit Lue! - Poliisi tutkii näitä lehtiä Lue! |
20 vuotta sitten 3.7.2003 (alku - loppu) |
20 vuotta sitten 10.7.2003 ("Valehde...) |
20 vuotta sitten 10.7.2003 (Keskust...) |
Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003.
Nettisanomat 20 vuotta sitten 3.7.2003. Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/ |
Nettisanomat 20 vuotta sitten 26.6.2003. Etusivu |
20 vuotta sitten: "Pinnan alla" Matkalla Suomessa. Yksi kuva joka kesäkuulta 2003-2023. Pertti Manninen. Kuvasarja |
14.3.2023. Osattiin sitä ennenkin, 20 vuotta sitten. Arkisto 2003 tammikuu. Vuoden nuolaisu. Paavo Lipponen. Lue! |
|
Jotakin maaliskuussa 2000 -2023. Sarja 2 |
Jotakin maaliskuussa 2000 -2022. Sarja 1 |
Kesän hyväteko: Opeta lapsi uimaan. | ||
Muista! Aikuinen on aina vastuussa lapsesta. Älä hukkaa hetkeksikään lasta silmistäsi. | ||
Uimakoulut kutsuvat! Yksityisopetuskin kannattaa! |
UUDET SIVUT! - Since 1999 - KOOTUT |
UUDET SIVUT! - Since 1999 KOOTUT Patsaita 1999-2006 - 2007-2008 - |
UUDET SIVUT! - Since 1999 - KOOTUT Sauli Niinistö 1999 - 2000 - 2001 Äitienpäivä 2000 - 2001 - 2002 - 2003 - 2004 - 2005 - 2006 - 2007 |
Arkisto 2016. Opintolainakirjoituksia |
Vuosikatsaus 2022. Tammi - Helmi - Maalis - Huhti - Touko - Kesä - Heinä - Elo - Syys - Loka - Marras - Joulu Vuosikatsaus 2022. |
Torstai 19.1.2023. "Massiivisia protesteja Irakin sotaa vastaan." http://www.nettisanomat.com/ (Kuvat isonnettu 19.1.2023) |
2015 - 2016 - Linkki joka etusivulle! |
2022
Pääkirjoitus: Ukrainan verinen tie Natoon. Venäjän julma ja verinen hyökkäys naapurimaahansa Ukrainaan jatkuu ja jatkuu. Nyt on menossa jo 168. päivä. Media käyttää tästä sodasta nimitystä "Ukrainan sota". Pikemminkin pitäisi käyttää nimitystä "Venäjän sota". Mitään rauhanneuvotteluja ei vielä käydä. Nato-maat ja Natoon
pyrkivät maat (Suomi ja Ruotsi) lähettävät apuaan Ukrainaan, myös
aseapua. Isot Nato-maat pääasiassa USA, lähettävät aseapua valtavassa
määrin. Tällä tavalla sota pitkittyy ja pitkittyy ja muuttunee kohta
ihan selvästi Venäjän ja Naton väliseksi konfliktiksi. Ukrainalla on verinen tie Natoon toisin kuin Suomella, ainakin toistaiseksi. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. 10.08.2022 11:10. Lainaus Suomenmaasta viikko sitten, keskiviikolta 3.8.2022: "Britannian työväenpuolueen entinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on vedonnut länsimaihin, jotta ne lopettaisivat Ukrainan aseistamisen. – Aseiden toimittaminen ei tuo ratkaisua. Se vain pitkittää ja kiihdyttää tätä sotaa, Corbyn totesi libanonilaisen Al Mayadeen televisiokanavan haastattelussa. The Guardianin mukaan Al Mayadeen on uutisoinut Venäjä-myönteisesti koko Ukrainan sodan ajan. Corbyn on huolissaan siitä, että Ukrainan sota saattaa kestää vielä vuosia. Hän kertoo olevansa pettynyt siihen, että juuri yksikään maailman johtaja ei puhu rauhan puolesta, vaan he käyttävät sotaisaa retoriikkaa. Corbyn katsoo, että sota on tuhoisaa sekä ukrainalaisten että venäläisten kannalta. Siksi hän peräänkuuluttaa paljon nykyistä päättäväisempiä ponnisteluja rauhan palauttamiseksi. Ex-puoluejohtajan mukaan Yhdistyneiden kansakuntien tulisi ottaa keskeisempi rooli tulitauon saavuttamiseksi ja sodan ratkaisemiseksi. Jos YK ei kykene toimimaan, mukaan neuvotteluihin pitäisi Corbynin mielestä ottaa esimerkiksi Afrikan unioni tai Arabiliitto." Lainaus Suomenmaasta viikko sitten, keskiviikolta 3.8.2022. Yksi kappale lihavoituna. |
|
|
|
Vuonna 2021 ja aikaisemminkin. |
20 vuotta sitten marraskuussa 2001. 20 vuotta sitten joulukuussa 2001. 20 vuotta sitten tammikuussa 2002: |
Astrid Lindgren |
Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta. Kesällä 1984 Tukholmassa lasten elokuvien festivaaleilla esitettiin katkelmia juuri valmistumassa olevasta Ronja Ryövärintytttärestä. Mieleeni jäivät erityisesti peikkokohtaukset. Ohjaaja Tage Danielsson kertoi ja Astrid Lindgren hyväksyi näkemänsä antaen ohjaajalle ystävällisesti täyden tukensa. Tilaisuuden päättyessä yleisö taputti seisaalleen nousten kirjailijattarelle. Pertti Manninen |
Periaate 1 Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä
julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat
poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta
hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen,
uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen
alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan
asemaan. |
SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen. |
|
|
2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE! 2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN. "Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA |
2019 | |
Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa. |
2013 |
|
Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! |
|
Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.3 kuvaa sivulla: |
2004 | |
2004 Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä. Elli Aaltonen. Anja Lehtonen. http://www.nettisanomat.com/ 2006/01/01/etusivu.htm#otekuva |
2007 |
|
1957 |
|
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo 21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. |
2001 |
|
|
SMILE, thou' your heart is aching,
|
Moderately, with great warmth
|
Nettisanomat |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
KESKIVIIKKO - N:o 2903 - 17.4.2024. - Arkisto - Presidenteistä 1999 ja 2000- - Kekkonen - Koivisto - Ahtisaari - Halonen - Niinistö. - 29.07.1999 Niinistö 05.08.1999 Niinistö 05.08.1999 Kekkonen 12.08.1999 Niinistö 02.09.1999 Niinistö 02.09.1999 Ahtisaari. Halonen 02.09.1999 Koivisto 09.09.1999 Niinistö 16.09.1999 Niinistö 16.09.1999 Niinistö 23.09.1999 Niinistö 07.10.1999 Niinistö 07.10.1999 Niinistö 14.10.1999 Halonen. Ahtisaari Nato-intoilijaksikaan häntä ei ole todettu. 21.10.1999 Halonen 28.10.1999 Niinistö 28.10.1999 Koivisto 28.10.1999 Ahtisaari 28.10.1999 Halonen 04.11.1999 Halonen 04.11.1999 Niinistö 04.11.1999 Halonen 04.11.1999 Niinistö 11.11.1999 Halonen 18.11.1999 Koivisto 18.11.1999 Koivisto 25.11.1999 Koivisto 09.12.1999 Ahtisaari 09.12.1999 Ahtisaari 09.12.1999 Ahtisaari 16.12.1999 Ahtisaari 16.12.1999 Ahtisaari 30.12.1999 Halonen 06.01.2000 Halonen --- Autot 1956 ja 2024. - 1956. "Presidentti Kekkonen poistuu kirkosta jumalanpalveluksen jälkeen ja astuu komeaan Cadillaciin adjutanttien seistessä ryhdikkäästi auton avoimen oven vieressä." Muistikuva 42 vuotta myöhemmin. 1.4.1998. Pertti Manninen: 3 rullaa, 32 kuvaa, 13-vuotiaan koulupojan ensimmäiset valokuvat. Helsinki, Kallio 1956. galleria/vanhat/1956/kallio/ - 2024. Tasavallan presidentti Alexander Stubb valitsi autokseen panssaroidun Audin. Osakuva Iltalehdessä 13.4.2024 julkaistusta kuvasta, joka kertoi verollepanosta. Hymyt poiminut Pertti Manninen. --- 13.04.2024. Kuvia. Naakat. Toinen naakka vaihtaa viereisen kaupan katolle. Uusimaa. Kirkkonummi. Tori. Kirjasto. Tiistaina 9.4.2024 12:28. Kuva Pertti Manninen. Sale. Suomi. Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä. Lippu ei liehu nyt. Uusimaa. Kirkkonummi. Tori. Tiistaina 9.4.2024 13:26. Kuva Pertti Manninen. Oi maamme Kohta maaleja tehdään. Suomi- Italia: 2-1!. Uusimaa. Helsinki. Olympiastadion. Yle suora. Tiistai 9.4.2024 19:11. Kuvat Pertti Manninen. Fratelli d'Italia Kurkia pellolla. Kurkipari valitsemallaan pellolla hiukan paikkaansa muuttaen. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä. Keskiviikko 10.4.2024 12:28. Kuvat Pertti Manninen. Näin on ... Näin Suomi varautui kulisseissa Venäjän uhkaan. - Näin paljon suosikkituotteesi hinnat ovat nousseet. Ilta-Sanomat. Iltalehti. Keskiviikko 10.4.2024 14:52. Uusimaa. Kirkkonummi. Veikkola. S-Market. Kuva Pertti Manninen. Kokoontumista seuraten. Kurkien pyörintää ennen matkan jatkamista. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Keskiviikko 10.4.2024 16:5. Kuva Pertti Manninen. Fasaani ja sepelkyyhky samalla apajalla. 17:08 19:42. Joitain murusia vielä maastakin löytyy. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Keskiviikko 10.4.2024. Kuva Pertti Manninen. Iloa ja surua. 7-vuotias adoptiolapsi vuosien odotuksen jälkeen. - Näyttelijä Maria Aro on kuollut. Uusimaa. Kirkkonummi. Munkinmäki. Tokmanni. Torstai 10.4.2024 10:19. Kuva Pertti Manninen. - 13.4.2024. Runoilija Pentti Saaritsa kuollut. 107 YLE TEKSTI-TV 12.04.19:10:0 KOTIMAA YLE PERJANTAI Runoilija Pentti Saaritsa kuollut Runoilija ja suomentaja Pentti Saaritsa on kuollut 82-vuotiaana sairaalassa Helsingissä. Helsingin Kalliossa kasvanut Saaritsa teki läpimurtonsa runoilijana ja suomentajana 1960-luvulla. Hän oli suomentajana latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden asiantuntija. Saaritsan laajaan tuotantoon kuuluu yli 20 runoteosta, lähes sata suomennettua teosta ja useita satoja laulutekstejä ja laulujen käännöksiä. Hänet on palkittu sekä kääntäjien että kirjallisuuden valtionpalkinnoilla. 110 200 Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen. Sarja "Tuuli käy heidän ylitseen. Kuvat Pertti Manninen. Pentti Saaritsa Nettisanomissa. Nettisanomat Keskiviikko 2007-05-30. Claes Andersson 70 v. (s. 1937-05-30) Terapeuttinen luovuus Kun ihminen särkyy ajatukset kaikkoavat hänestä kuin kohmeiset varpuset. Siemenet valuvat hänestä ja hän kovertuu tyhjäksi. Se käy niin hitaasti ettei hänen äitinsäkään ehdi huomata mitään. Me huomaamme sen vasta kun hänen silmänsä ovat poissa, katse hyytynyt. Vielä vähän aikaa hän kulkee edelleen kuin liikkeen omalla voimalla. Hän se oli, hän se oli jossa kerran piili ilon rakkauden yhteenkuuluvaisuuden kaikki mahdollisuudet. Runo Claes Anderssonin kokoelmasta Runoja meren pohjalta, WSOY 1996. Käännös Pentti Saaritsa. /2007/05/30/etusivu.htm Lauantai 2010-03-13 klo 11:29 TV1 lähettää suoraa kuvaa Säätytalolta Helsingistä. jossa pidetään parhaillaan Talvisodan päättymisen 70-vuotispäivänä juhlatilaisuutta. Puhujana näyttää olevan Ohto Mannisen näköinen mies, toivottavasti näkökuva on oikea. Talo ja sali on remontoitu komeaksi. Aikoinaan ennen remonttia pidimme siellä useita työpaikan kokouksia kun pomolla, Tieteellisten kirjastojen atk-yksikön johtajalla, Seppo Vuorisella, oli silmää käyttää hyväkseen vanhoja arvokkaita tiloja. Täällä muuten pidettiin myös sotasyyllisyysoikeudenkäynti, joiden tuomioiden purkamista nyt vaaditaan tai ainakin esitetään. Pääministeri Martti Vanhasen mielestä kunniaa ei tarvitse palauttaa, koska sitä ei koskaan ole poisotettukaan. Onhan sekin selitys, mutta väärä epäoikeudenmukainen tuomio jää sitten voimaan. Onko sekään oikein? Olen muuten puristanut yhden tuomitun kättä, kun vielä 60-luvun alussa Helsingin yliopiston rehtorina ollut Edvin Linkomies toivotti kaikki uudet ylioppilaat kädestä pitäen yliopistoon. Meillä piti olla puku päällä ja ravatit kaulassa ja anekdoottina kerrottakoon, että Reijo Laatunen ja Pentti Saaritsa tulivat villapaidoissa ja ylivahtimestari piilotti heidät joukon taakse. Isäni osallistui Talvisotaan, tuli takaisin ja jatkosodan aikana synnyin. Pertti Manninen. Teksti valmistui lopulliseen muotoonsa perjantaina 2010-03-19 klo 18:52 /2010/03/20/etusivu.htm --- Maanantai 08.04.2024. Kuvat. - Romanien kansallispäivän liputusta. Espoon Ikeassa maanantaina 8.4.2024 10:14. Kuvat Pertti Manninen. - Liputtomuutta. Keski-Espoon uimahallilla ja Kuninkaantien lukiolla maanantaina 8.4.2024 14:05. Kuva Pertti Manninen. - Ilta-Sanomat. Kotimaa. 8.4.2024. "Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta tänään maanantaina romanien kansallispäivän kunniaksi. Romanien kansallispäivä on ollut suositeltu liputuspäivä Suomessa vuodesta 2014 lähtien, kun Helsingin yliopiston almanakkatoimisto hyväksyi romanien kansallispäivän kalenteriin. Kansainvälisen romanipäivän tarkoituksena on kunnioittaa romanien kulttuuria ja kieltä osana eurooppalaista kulttuuriperintöä. Kansainvälinen romanipäivä sai alkunsa vuonna 1971 Lontoossa pidetystä romanien ensimmäisestä kansainvälisestä kongressista. Sen avajaispäivää 8. huhtikuuta on vuodesta 1990 lähtien vietetty kansainvälisenä romanipäivänä." --- Keskiviikko 3.4.2024 - Kuvia huhtikuussa. 1.4.2024. Kyyhkynen nokkii jyviä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. - 1.4.2024. "Rauhan ja veljeyden merkkinä." IRR-TV:n pääsiäiskonsertti. - 2.4.2024 Tiistaina. "Tuuli käy heidän ylitseen." Vantaan koulusurman uhrin muistolle. Kuva. Sarja "Tuuli käy heidän ylitseen. Kuvat Pertti Manninen. - 2.4.2024 Tiistaina. Potkulaudat tulevat tännekin. Uusimaa. Kirkkonummi. Keskusta. - Tiistaina. Maailman menoa ja tuloa. Otsikoita. Uusimaa. Kirkkonummi. CM. - 2.4.2024 Tiistaina. Vandaalien jäljiltä. Bussikatoksen molempien päätyjen ikkunalasit on hajotettu, tässä eteläinen. Uusimaa. Kirkkonummi. Jokiniemi. Uimahallin ja koulujen pysäkki. - 3.4.2024 Keskiviikkona. Lumestakin löytää syötävää. Lumimyrskyn jälkeen syöttöpaikalla on vilskettä aamusta iltaan. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Keskiviikko 3.4.2024 08:34 ja 14:28 sekä 17:43 jolloin kyyhkynenkin hetken paikalla viihtyi. Pertti Manninen --- 28.3.2024 Kiirastorstai - Tuhteja lukupaketteja Kiirastorstaina Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Uusimaa. Kirkkonummi. Tokmanni torstaina 28.3.2024 11:31. Kuva. Pertti Manninen. 3. tuhti lukupaketti - Kiirastorstaina 28.3.2024 2024. Lapsille alkoholin vapauttamisesta on pelkkää haittaa. Keskustelua käydään kuin lapsia ei olisi olemassakaan. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston koordinaatioyksikön päällikkö Kim Kannussaari. Mielipide. Keskisuomalainen torstaina 28.3.2024. 2024. Pääministeri Petteri Orpo valtiovarain-ministeri Riikka Purra, sosiaali- ja terveysministeri Sanni Grahn-Laasonen opetusministeri Anna-Maja Henriksson ja maa- ja metsätalous-ministeri Sari Essayah kristilliset! Tämä oli 3. tuhti lukupaketti kiirastorstaina 2024. 28.03.2024. --- Kuvat. Etelään. Uusimaa. Kirkkonummi. Veikkola keskiviikkona 27.3.2024 --- 25.03.2024 - Kuvat. Luonnon salaisuudet Yhteisnäyttely 22.3 - 11.4 --- Kuvat Pertti Manninen. 22.03.2024. - Arkisto. 20 vuotta sitten 25.03.2004. SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä! .--- 21.03.2024. Poliitikko Helsingin Sanomat keskiviikkona 20.3.2024. Arja Alho 70 vuotias. - Pääkirjoitus. Pysäyttäkää Stubb ajoissa! IL:n tiedot: Alexander Stubb allekirjoittaa sopimuksen Ukrainan aseistamisesta IL torstaina 21.3.2024 17:25. Politiikka. Torstai 21.3.2024 19:57. Sotaan, lähdemme sotaan! --- Keskiviikko 20.03.2024 - Lumeltakin löytyy syötävää Fasaani tervehtii ilolla tinttejä, joka murustelevat alemmaksi syödessään pähkinöitä ja rasvaa. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal keskiviikkon 20.3.2024 13:32. Kuva Pertti Manninen. --- Tiistai 19.03.2024 - Arkisto. 20 vuotta sitten 19.3.2004. Äänekoski 19. maaliskuuta 2004. 23:n linja-autoturmassa menehtyneen muistolle. Kuva: "Tuuli käy heidän ylitseen. Sarja "Tuuli käy heidän ylitseen. Kuvat Pertti Manninen. - Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä. Minnan kuvaus - Minna Canth muistettuna - Minna odotttaa ruusun tuojaa lumeen hautautuneena. --- Maanantai 18.03.2024 - Kuvat. Tanssiin kutsu. - Arkisto. 20 vuotta sitten 1.1.2004 - nettisanomat.com 01.01.2004 PLUSSA 2003 KAIKKI LOPUT Tämä vuosi tullaan muistamaan Saddam Husseinin kukistumisesta ja ministeri Aatos Erkon lehtien journalismista. - Alkuperäistä kantta koristi pääministeri Anneli Jäätteenmäki Saddam Husseinin rinnalla. --- Perjantai 15.03.2024 - A-Studio torstaina 14.3.2024 tekstintunnistuksella sarjasta Epätäydellinen maailma. Kuva. Sotaan, lähdemme sotaan! Neljä naurettavaa naapuria eli Duck Soup (1933). Marx-veljekset. --- Torstai 14.03.2024. - Kaikki kuvat torstaina 14.3 11:26 Tervetuloa Venäjän superohjus Suomenlahdella 11:26 Välkommen Putin kaavailee suuria mullistuksia 11:26 Liukasta on! 11:25 Maukasta on! 16:24 IRR-TV. Israel-Studio. "Onko Palestiinasta aidoksi valtioksi?" 20:24. - Tiistai 12.03.2024. - 20 vuotta sitten 4.3.2004. - 20 vuotta sitten 11.3.2004. - NYKYAIKA CHARLES CHAPLIN 1936. Nykyaika nyt! Kuva Kahdessa kerroksessa. Lue! Työtä! Pääkirjoitus. 20 vuotta sitten 4.3.2004. - Nato: Helsingin Sanomat. Nato- ja EU- sotilasliittoartikkelit. Poliittista oikeutta. Leif Salmén. Nettisanomat.com: Yli 20 000 käyntiä sivuilla joka kuukausi! Pertti Manninen. --- Sunnuntai 10.09.2024 - Arkisto 1999. NYKYAIKA CHARLES CHAPLIN 1936 Nykyaika nyt! Tule tekemään yhteisen tajun kokemusta! Versio 1.0 on nyt valmis. NYKYAIKA CHARLES CHAPLIN 1936 perjantaina 26.11.99 tiistaina 30.11.99. --- Lauantai 09.03.2024 - Työtä! Pääkirjoitus. - Kuva. Kahdessa kerroksessa. Linnutkin kahdessa kerroksessa. Ne, jotka pystyvät syömään suoraan ja ne, jotka joutuvat odottamaan ylempää pudonneita murusia, kyllähän täytettäessä heillekin tulee siroteltua, suoraan. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Perjantai 08.03.2024 11:06. Kuva Pertti Manninen. --- Perjantai 08.03.2024 - Kansainvälinen naistenpäivä, perjantai, 8. maaliskuuta. Kansainvälisen naistenpäivän pyöräilyä kirkkaan kirpeänä pakkaspäivänä Suomessa. 08.03.2006 maaliskuun keskiviikkona klo 15.13. Kuva Pertti Manninen, Jyväskylä. /2006/03/08/etusivu.htm. - Naisten palkkaa, veroalea ja Lipposen Stasi-kantaa sekä Ruotsin hallituksen toimintaa Irak-asiassa! Tulossa! Kuvat Pertti Manninen. ... Kuva 08.03.2006. "Naisen palkka 1". Iltalehti. Kolumni. Kalle Isokallio. Maanantaina 06.03.2006. Myyttejä ja mainoslauseita. Kuva 08.03.2006. " Naisen palkka 2". Aamulehti. Kotimaa. Keskiviikkona 08.03.2006. Kun mies ansaitsee euron, nainen saa 96-97 senttiä. Kuva 08.03.2006. "Naisen palkka 3". Aamulehti. 3. pääkirjoitus. Keskiviikkona 08.03.2006. Jatkuvaa palkkahurskastelua. Aamulehden vastaava päätoimittaja on Matti Apunen. - Elokuvalipulla kohtuuton hinta. --- Torstai 07.03.2024 - Päivän pienimmät. Metsämyyrät puikkelehtivat tammen ympärillä aurinkoisessa iltapäivässä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Torstai 7.3.2024 16:30. Kuva Pertti Manninen. - Valitut viikot. 2000-2024. Maaliskuun alku. 2000. Nihkeä Niinistö. Kuvasarja --- Tiistai 05.03.2024 Päivän pupu - Vielä vaalea pupu syömässä auringonkukan siemeniä illan hämärässä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Tiistai 5.3.2024 17:55. Kuva Pertti Manninen. --- Sunnuntai 03.03.2024 - "Sinä lähdit pois ... Minä katselin parvekkeelta, Loittonevaa selkääsi, Kiersit vesilammikot, Ja arvaan ettet murehdi tätä eroa, eroa, eroa." - Kansa hurrasi presidenttiparille "Kiitos Sauli Kiitos Jenni" - Iltalehden lööppi Lapinkylän kyläkaupan ovella sunnuntaina 3.3.2024 15:51. Pertti Manninen. --- Perjantai 01.03.2024 - Tässä ajassa ja ympäristössä 1. maaliskuuta 2024. Vaihto. - --- Keskiviikko 21.02.2024 - The Guardian Wed 21 Feb 2024 --- Tiistai 13.02.2024 - Tikka ja kottarainen sekä talitintit aamulla tankkauspuuhissa. Linnut. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal. Maanantai 02.02.2024 08:42. Kuva Pertti Manninen. --- Sunnuntai 11.2.2024 - Tulosta odotellessa. Orava löytää maahan pudonneita pähkinöitä sunnuntaina 11.2.2024 10:37. --- Lauantai 10.02.2024 - --- --- Sunnuntai 10.12.2023. --- SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu - Keskiviikko13.4.2024 - Kuvasanomat - KESKIVIIKKO - KESKIVIIKKO - Härkää sarvista - KESKIVIIKKO - N:o 2903. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
|
Raporttia koska suomalainen yhteiskunta on tunnettu resilienssistään eli kriisin kestävyydestään Niinistön mukaan Euroopan on oltava nykyistä vahvempi koska vahvan kimppuun ei hyökätä Niinistö sanoi puhuneensa vuosikymmeniä vahvemman eurooppalaisen puolustuksen puolesta Euroopan on tehtävä osuutensa natossa sekä konkreettisissa konkreettisessa puolustuksessa että ajattelutavan osalta hän lisäsi Suomi on valittu seitsemättä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi yk:n onnellisuusraportissa tarkastellaan muun muassa yksilöiden arviota tyytyväisyydestä elämään sosiaaliseen tukeen elinajan odotteeseen ja korruption tasoon Suomen markkinoinnista vastaavan Business Finlandin mukaan menestys onnellisuusraportissa houkuttelee tänne matkailijoita investointeja ja osaajia Oulun yliopiston markkinoinnin professoriniemen mukaan toistuva ykkössija tuo Suomelle arvokasta kansainvälistä näkyvyyttä mutta sitä pitäisi hyödyntää aiempaa enemmän hyödyntäminen niin kyllähän tämä myös meille itsellemme on hyvä asia ja sitten kun sitä toistetaan niin ehkä me alamme itsekin uskomaan tähän vakaus ja tasapainoinen elämä tekevät ihmiset onnelliseksi näin onnellisuutta pohtii Jukka Piispanen Rauha ja Terveys ja ystävät ympärillä No kyllä täällä täällä voi olla onnellinen ja varsinkin kun tuota kotipaikkakunnalle niin pelätä ei naapureita eikä eikä valtiovaltaa ja ja Tuota meillä on kuitenkin kohtuullisesti pidetään toisistamme huolta siis ihan yhteiskunnassakin sanoivat edellä mukaan teollisuusliitto on antanut ilmoituksen poliittisista lakoista jotka kestävät yhteensä yhden viikon seisaukset toteutetaan ajalla 25-31.3 lakot ovat jatkoa käynnissä oleville eikä ilmoitus sisällä uusia kohteita
Nettisanomia loka marras joulu 1999.
---
Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (06.08.2023- 09.05.2024) nettiin perjantaina 17.05.2024.