edellinen  seuraava

Laukaa
2013 Huhtikuu

Laukaan Sanomat - etusivu ja luettelo:

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

2013 Huhtikuu. Kissan kellot pakollisiksi taajama-alueille.

Hallituksen budjettiriihessä monet asiat jätettiin tiedottamatta kunnollisesti. Yksi pienimmistä päätöksistä on esimerkiksi, se, että valtion kassaan aiotaan kerätä uudenlaista kissaveroa, jonka vuosituotoksi on ajateltu 2 miljoonaa euroa.

Maksu on tarkoitus periä kissan kaulaan kiinnitettävällä kissan kellolla, joita aletaan myydä posteissa ja R-kioskeilla. Kissojen, jotka asustavat kerrostaloissa ja rivitaloissa sekä kaava-alueilla sijaitsevissa pientaloissa tulee saada tällainen kello kaulaansa. 

Alunperin kellojen olisi pitänyt olla valmiina jo huhtikuun alussa ja niiden olisi pitänyt olla kaulassa jo samasta ajankohdasta lähtien. Vaikka lakiasetus näin jo määrääkin, niin kansalaisten ja kissojenkin oikeusturvan kannalta määräystä ei vielä valvota. Valvonta alkaa näillä näkymin Vappupäivänä, johon mennessä niin kellot kuin valvontahenkilökuntakin on valmiina. 

Valvontahenkilökuntaan on näin nopeasti saatu mm. niitä tv-tarkastajia, jotka ovat läpäisseet musiikin tunnistuskokeen riittävällä tarkkuudella. Kellot valmistetaan tarjouskilpailun voittaneessa Himasen Metallipajassa.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-04-01.

Rasmus raitilla. Sunnuntai 2013-03-31 13:35. Kuva: Pertti Manninen.


"Koulukuljetus". Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Keskiviikko 2013-04-03 13:56. Kuva: Pertti Manninen.



Kevättä kohti.

  

Kevättä kohti. Ravintolan terassilla - Mustilla sulavilla lumilla - Lammikossa. 
Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Rosanne. Linja-autoasema. Tunneli. Keskiviikko 2013-04-03 13:40, 13:56 ja 13:59. Kuvat: Pertti Manninen.


2013 Huhtikuu. "Reippaat koululaiset".

Reippaat koululaiset. Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Laukaantie. 
Keskiviikko 2013-04-10 14:09. Kuva: Pertti Manninen.

2013 Huhtikuu. "Himasgate onkin saaga".



"Himasgate onkin saaga eli Rasmuksen kannanotto ajankohtaiseen keskusteluun".

Sunnuntai 2013-04-14 09:21. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

Helsingin Sanomat. Sunnuntai. Himasgate onkin saaga. Anssi Miettinen. 
"Perjantaina kohufilosofi Pekka Himanen astui lopultakin julkisuuteen, eikä näyttämö olisi voinut olla upeampi. Säätytalo oli sopivan arvokas ympäristö "korkeimman tason" tutkimusryhmän johtajalle." 

"Puvustus oli kauttaaltaan onnistunut. Termisen kevään saapumisesta huolimatta päähenkilö oli pukenut ylleen valkoisen kaulaliinan. Se helpotti filosofin tunnistamista."

"Säätytalon näytöksen draamallinen kohokohta oli, kun Himanen kommentoi vellonutta kohua itseGandhin sanoihin viitaten: Ensin sinut sivuutetaan, sitten sinulle nauretaan, sitten sinua vihataan, ja lopulta voitat."

Kuvateksti: Pekka Himanen saapui näyttämölle suoraan Kalifornian lämmöstä.
HS. Sunnuntai 2013-04-14. Himasgate onkin saaga. Anssi Miettinen.



"Ensi vuonna kannattaa siirtyä osinkorälssiin".

Sunnuntai 2013-04-21: "Osinkopäätös tuo isot hyödyt kovatuloisille omistajayrittäjille." "Ensi vuonna kannattaa siirtyä osinkorälssiin". Helsingin Sanomat. Juha-Pekka Raeste. 07.03 ja 07:05.

Kuvat: Pertti Manninen.


Huhtikuu 2013. Aamun joutsenet taivaalla.

Aamun otsikot: Liitot arvostelevat Nokiaa yritysvastuun pakoilusta - Antti Kaikkonen saa jatkaa varapuheenjohtajana - Pommikone toi vauhtia Ruotsin Nato-keskusteluun.



Aamupäivällä Laukaan kuntapalvelukysely 2013:n lomakkeita terveyskeskuksessa.



Lintuja: Joutsenet - Fasaani - Kyyhkyset.

Keskiviikko 2013-04-24. Aamun otsikot: Liitot arvostelevat Nokiaa yritysvastuun pakoilusta - Antti Kaikkonen saa jatkaa varapuheenjohtajana - Pommikone toi vauhtia Ruotsin Nato-keskusteluun. Helsingin Sanomat keskiviikkona 2013-04-24 07:20. 07:22 ja 07:24. Kuvat. Pertti Manninen.

Keskiviikko 2013-04-24 09:59 ja 10:33. Aamupäivällä Laukaan kuntapalvelukysely 2013:n lomakkeita terveyskeskuksessa. Kuvat: Pertti Manninen.

Keskiviikko 2013-04-24 09:35. Aamun joutsenet taivaalla. Fasaani 10:43. Kyyhkyset 10:51. Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Kuvat: Pertti Manninen.



Sivun alkuun!


Laukaan Sanomat - Kuvia. 2013 Huhtikuu. - Kissan kellot pakollisiksi taajama-alueille. - "Koulukuljetus" - Kevättä kohti. Ravintolan terassilla - Mustilla sulavilla lumilla - Lammikossa.  - "Reippaat koululaiset". - "Himasgate onkin saaga" - "Ensi vuonna kannattaa siirtyä osinkorälssiin" - Aamun joutsenet taivaalla. - Aamun otsikot: Liitot arvostelevat Nokiaa yritysvastuun pakoilusta - Antti Kaikkonen saa jatkaa varapuheenjohtajana - Pommikone toi vauhtia Ruotsin Nato-keskusteluun. - Aamupäivällä Laukaan kuntapalvelukysely 2013:n lomakkeita terveyskeskuksessa. - Lintuja: Joutsenet - Fasaani - Kyyhkyset. - Laukaan Sanomat - Laukaa 2013 / 04 - Huhtikuu - etusivu - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat - 12.fi - sanomanetti.fi - viikkosanomat.fi

Laukaan Sanomat - Kuvia. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-10-22, nettiin 2013-10-22, linkkejä 2013-10-22.
N:o 29

Alkuperäiset kuvat ja niinhin liittyvät tekstit ja jutut sivuilla:
http://www.nettisanomat.com/2013/04/01/etusivu.html
http://www.nettisanomat.com/2013/04/03/etusivu.html
http://www.nettisanomat.com/2013/04/10/etusivu.html
http://www.nettisanomat.com/2013/04/14/etusivu.html
http://www.nettisanomat.com/2013/04/23/etusivu.html
http://www.nettisanomat.com/2013/04/24/etusivu.html

Sivun alkuun!


Tämä keskiviikko.fi -sivusto on nettisanomat.com -sivuston rinnakkaissivusto. Sivuston restaurointi 2016-03-22: Vuosien 2009, 2011 ja 2012 logot ja niiden linkit korjattu, otsikot korjattu ja puuttuvia kuvia palautettu. Vuodet 2013, 2014, 2015 ja 2016 lisätty 19.03.2016 saakka hs27.com-sivuston pohjalta.